Käsidesikin menee vanhaksi – näin kauan tuotetta voi käyttää

Näin peset kätesi ja suojaudut tartunnoilta 1:15
Käsien peseminen on desinfioimista parempi vaihtoehto. Katso videolta, miten kädet pitäisi oikeasti pestä.

Kuten monet muutkin tuotteet, myös käsidesi menee vanhaksi. Viimeisen käyttöpäivänsä ylittäneen desinfiointiaineen käyttö ei kuitenkaan ole vaarallista.

Koronaviruspandemia on saanut ihmiset kiinnittämään huomiota hyvään käsihygieniaan. Kriisin alkuvaiheessa käsidesit myytiin paikoin loppuun, mutta pian niitä alkoi näkyä joka nurkalla.

Hamstraus ja käsidesien yleistyminen julkisilla paikoilla ovat voineet johtaa siihen, että kotoa löytyy käyttämättä jääneitä puhdistusaineita. Tämä herättää kysymyksen, kuinka kauan käsidesit säilyvät hyvänä.

Amerikkalaisasiantuntijoiden mukaan vanhoja käsidesejä voi käyttää huoletta, joskin myös desinfiointiaineilla on viimeinen käyttöpäivä, kuten kosmetiikallakin. Käsidesi säilyy yleensä käyttökelpoisena kolme vuotta viimeisen myyntipäivän jälkeen. Viimeinen käyttöpäivä kerrotaan tuotepakkauksessa.

Käsidesin teho heikkenee ajan myötä

Mikrobiologiaan ja immunologiaan perehtynyt apulaisprofessori Karen Dodos Coloradon osavaltionyliopistosta kertoo Health-sivustolle, että käsidesin kahden vaikuttavan ainesosan pitoisuudet pienenevät ajan myötä.

– Alkoholipitoisuus vähenee haihtumisen myötä ja vetyperoksidipitoisuus pienenee, kun se hajoaa vedeksi, Dodos sanoo Healthille.

Jotta käsidesi tappaisi pöpöt, siinä pitää olla vähintään 60 prosenttia alkoholia.

Säilytys- ja käyttötavat vaikuttavat siihen, kuinka kauan käsidesi pysyy hyvänä. Kuumuus nopeuttaa alkoholin haihtumista ja vetyperoksidin muuttumista vedeksi. Tästä syystä käsidesiä ei kannata säilyttää pitkiä aikoja esimerkiksi kuumassa autossa.

Avaamattomasta käsidesipullosta alkoholia haihtuu avattua vähemmän, joten käytetty käsidesipullo sisältää todennäköisesti vähemmän tehokkaampaa tavaraa kuin avaamaton, Insider-uutissivuston haastattelema mikrobiologi Alex Berezow sanoo.

Voiko vanhaa käsidesiä käyttää?

Mikäli käsidesin viimeinen käyttöpäivä on ylittynyt, voi tuotetta silti käyttää paremman puutteessa eli silloin kun ei ole mahdollisuutta pestä käsiään vedellä ja saippualla.

Vanhentuneen käsidesin käyttö ei ole vaarallista, vain vähemmän tehokasta kuin tuoreen tuotteen.

Huolimatta vähäisimmistä vaikuttavien aineiden pitoisuuksista, käsidesien sisältämät muut ainesosat auttavat irrottamaan likaa yhdessä mekaanisen puhdistuksen eli käsien hieromisen kanssa.

Mikäli käsidesi haisee oudolta, sen rakenne on muuttunut paksuksi ja puuroiseksi tai aineen kuivumisessa kestää tavanomaista kauemmin, kannattaa tuote korvata uudella. Käsidesi luokitellaan vaaralliseksi jätteeksi, jota ei tule laittaa sekajätteeseen tai viemäriin vaan toimittaa erilliskeräykseen.

Ollin tekemä leipäkoe osoittaa, millainen vaikutus käsihygienialla todella on. Katso paljon puhuvat kuvat testistä videolta.

Kuvat puhuvat puolestaan: Ollin tekemä leipäkoe osoittaa, millainen vaikutus käsihygienialla todella on 0:31

Lähteet: Health.com, Insider

Lue myös:

    Uusimmat