Myös kosmetiikkatuotteilla on Parasta ennen -päivänsä, mutta mistä tietää kuinka kauan esimerkiksi huulipuna tai hoitoaine kestää käyttökelpoisena, jos merkintä on kulunut pois purnukasta? Entä mistä löytää parasta ennen -merkinnät kosmetiikkatuotteista? Kauneusvinkit otti selvää.
Suomessa kosmetiikkatuotteisiin merkitään joko parasta ennen - tai vähimmäissäilyvyysaika-merkintä.
Kosmetiikkatuotteissa vähimmäissäilyvyysaika-merkintä näkyy niin, että tuotteessa on joko tiimalasisymboli sekä viimeinen säilyvyyskuukausi ja vuosi, tuotteen käyttöaika purkin avaamisen jälkeen tai parasta käytettynä ennen / bäst före utgången av / best used before -merkintä. Vähimmäissäilyvyysaikaa ei tarvitse merkitä, jos tuote säilyy yli 30 kuukautta.
Nyrkkisääntönä on, että jos tuote säilyy valmistamisen jälkeen alle 30 kuukautta, siihen on merkitty parasta ennen -päiväys.
Mitä 6M-merkintä tarkoittaa?
Kosmetiikkatuotteissa tulee olla PAO-merkintä (period after opening), joka tuli EU:n myötä pakolliseksi vuonna 2006. Merkintä on avoimen purkin kuva, jonka sisällä tai vieressä olevat numerot kertovat kuinka monta kuukautta tuote pysyy käyttökelpoisena avaamishetkestä lähtien. Esimerkiksi 6M-merkintä tarkoittaa, että tuotetta voi säilyttää kuusi kuukautta, 24M puolestaan, että tuote säilyy noin kaksi vuotta.
Joskus kosmetiikkatuotteiden ja -purnukoiden merkinnät voivat kulua pois ahkerassa käytössä, tuotteen avaamisen ajankohta on unohtunut käyttäjältä tai joululahjaksi saatu hoitoaine on odottanut avaamattomana jo vuodenpäivät kaapin perällä. Tällöin ei voi olla täysin varmoja siitä, kuinka kauan tuote on käyttökelpoinen.
Lue, kuinka kauan erilaiset kosmetiikkatuotteet keskimäärin säilyvät.
Säilyvyys: Meikit
Hajuvesi: Noin 2 vuotta.
Hajuvesiä kannattaa säilyttää pimeässä ja viileässä: säilytä hajuvettä esimerkiksi omassa pakkauksessaan.
Huulipuna ja huulikiilto: 2–3 vuotta.
Jos huulipuna tuoksahtaa "härskiintyneelle", on aika heittää huulipuna pois.
Kajaali ja huultenrajauskynät: 3–5 vuotta.
Teroita kyniä joka kerta ennen käyttöä pitääksesi tuotteet hyvinä ja puhtaina.
Kynsilakka: Yksi vuosi.
Säilytä kynsilakka pimeässä ja viileässä; kokeile vaikkapa jääkaappia.
Luomivärit: Yksi vuosi.
Käytä aina puhdasta pensseliä levittäessäsi luomiväriä: puhdista pensseli noin viikon välein. Jos levität voidemaista luomiväriä sormin, luomiväri säilyy noin kuusi kuukautta.
Mascara ja nestemäinen eyeliner: Noin 3–4 kuukautta.
Muista vaihtaa mascara yli kolmen kuukauden käyttövälein varmistaaksesi, että mascara on puhdas ja hygieeninen: liian kauan käytössä olleet tuotteet saattavat levittää tulehduksia.
Meikkivoide: Noin 2 vuotta.
Suuri osa pakkauksista on suunniteltu kestämään suhteellisen kauan: pitkän säilyvyysajan vuoksi meikkivoiteita voikin hankkia useamman eri vuodenajoille, jolloin ihonsävy voi olla erilainen.
Säilyvyys: Ihonhoito
Voiteissa pakkaus vaikuttaa säilyvyyteen. Pumppupullossa olevat tuotteet säilyvät hyvin, koska niihin ei pääse ilmaa eikä myöskään bakteereja. Avoimesta voidepurkista tuotetta kannattaa ottaa esimerkiksi lastalla.
Anti-aging (ryppy) - ja aknetuotteet: Kolmesta kuukaudesta vuoteen.
Ihoa hoitavissa tuotteissa käytetyt antioksidantit hapettuvat helposti, joka näkyy voiteessa värin tai hajun muuttumisena.
Aurinkovoide: Tarkista paketista tuotteen parasta ennen -merkintä.
Deodorantti: Enintään 2 vuotta.
Itseruskettava: Tarkista paketista tuotteen parasta ennen -merkintä.
Käsisaippua: Enintään 3 vuotta.
Ihokarvojenajelu- tai partavaahto: Noin 2 vuotta.
Vartalovoide: Noin 2–3 vuotta.
Säilyvyys: Hiustuotteet
Hiusten muotoilutuotteet: 3–5 vuotta.
Suurin osa tuotteista on alkoholipohjaisia, jolloin tuote pysyy pidempään käyttökelpoisena.
Kylpyöljy: Yksi vuosi.
Shampoo, hoitoaine ja suihkugeeli: Noin 3 vuotta.
Varmista, etteivät tuotteet ole altistuneet auringonvalolle ja ovat olleet kuumuudelta suojattuna.
Lue myös:
Lähteet: Totalbeauty.com, Realsimple.com, Kosmetiikka-allergia.fi
Uusimmat
-
14:10
Ensitreffit-Matti vakavana: "Alkuhuuma on loppu"
-
14:09
Poliisi: Näitkö kaaharin? Huumelastattu moottoripyörä pakeni yli 200 km/h viidenkympin alueella ja menetti hallinnan
-
14:02
6-vuotias jäi rakennustelineiden alle ja kuoli Mäntsälässä
-
14:00
Uutta tietoa Espoon operaatiosta: Vakava räjähde-epäily, hätäkeskukseen soittanut asukas vastusti pidätystä
-
14:00
Punaiset rintaliivit ja valkoinen paita – miksi se toimii?
-
13:51
Tilanne SM-liigan pelissä hämmensi studiossa: "Ei noin pysty edes pelaamaan"
-
13:44
Nordean tilejä ja rahoja katosi – pankki kertoi syyn ja pahoitteli vuolaasti viime aikojen häiriöitä
-
13:40
Riistakamera narautti vorot ja avasi melkoisen rikosvyyhden huumeista sähköpyöriin
-
13:20
Miten estää traumojen siirtyminen omille lapsille? Näin hyvinvointialue yrittää auttaa
-
13:08
Real Madridille jälleen kovia iskuja: Tähti huusi tuskasta kentän pinnassa
-
13:05
Kymmeniä kuoli Israelin öisissä iskuissa Gazaan, uusia iskuja myös Beirutiin – MTV seuraa
-
13:01
Bess murtui suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt syyn
-
12:34
Tyrmäävää ylivoimaa: Suomalaiskuski dominoi kisaa Yhdysvalloissa
-
12:29
Luvassa lunta yhä etelämmäksi, Lappiin jopa toistakymmentä senttiä – sitten Suomeen puskevat hurrikaanin jäänteet
-
12:16
Espoossa iso poliisioperaatio: Yksi henkilö otettu kiinni asunnosta
-
12:09
Tarkista talvirenkaasi renkaiden vaihdon yhteydessä – yksi merkintä pitää löytyä, jos haluat käyttää niitä ensi vuonnakin
-
12:00
Mustasaaren venesatamasta löytyi ruumis
-
11:45
Bussi liukasteli tieltä ulos kyljelleen Lofooteilla, poliisi julkaisi kuvan – kyydissä 55 matkustajaa
-
11:40
Näitä paikkoja suosikkinäyttelijä Esko Kovero välttelee: "Olen suojellut itseäni"
-
11:33
Trump palasi rikospaikalle: Näin riemukkaasti salamurhayrityksen näyttämölle nousi myös maailman rikkain mies
-
Lataa lisää