Mainos

Kansanedustaja Tolppanen puolustaa lakkoja – "Lapset pärjäävät ihan hyvin eväillä pari päivää"

1:31

Kansanedustaja Maria Tolppanen puolustaa lakkoja ja uskoo lasten ja vanhusten pärjäävän lakon yli ilman kunnon ruokaa.

Videolla kerrotaan, kuinka eilen päiväkotilapsille tuotuja pizzoja ei voitu tarjoilla. 

Päiväkotien, koulujen ja vanhustenhoidon ruokajärjestelyissä on ollut eilen ja tänään poikkeuksia JHL:n järjestämän poliittisen lakon takia. SDP:n kansanedustaja Maria Tolppanen kertoo puolustavansa lakko-oikeutta.

Keskustelujen keskiöön on noussut erityisesti huoli siitä, saavatko lapset päiväkodeissa ruokaa lakon aikana. Tolppanen ei ole ollenkaan huolissaan asiasta. 

– Höpöhöpö, jokainen lapsi saa ruokaa. Lapset pärjäävät ihan hyvin kotieväillä pari päivää, Tolppanen kommentoi.

Vanhuksetkin pärjäävät

MTV Uutiset on nähnyt Tolppasen ja vanhusten ruokailuista lakon aikana huolissaan olleen kansalaisen sähköpostiviestittelyn.

Viesteistä käy ilmi, että Tolppanen ei niin ikään ole huolissaan vanhusten ruoan saannista lakon aikana. Hän uskoo vanhusten pärjäävän muutaman päivän hedelmillä, maidolla, vedellä ja leivällä. 

Kansanedustaja Tolppanen seisoi aiemmin perussuomalaisten riveissä, kunnes vuonna 2016 loikkasi SDP:hen. Vuonna 2016 Tolppanen nousi otsikoihin, kun hänen bloginsa suljettiin rasististen kommenttien vuoksi. 

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.