Kannattaako saunominen treenin jälkeen? Tutkimuksesta uutta tietoa – vaikutusta etenkin huonokuntoisiin
Uusi suomalaistutkimus esittää uuden hyvän syyn yhdistää liikunta saunomiseen. Saunominen treenin jälkeen näyttää nimittäin lisäävän liikunnasta saatuja sydänhyötyjä.
Liikunta itsessään on hyväksi sydämen ja verisuonten terveydelle, ja myös säännöllisellä saunomisella on havaittu olevan samanlaisia vaikutuksia. Mikäli mielii saada parhaat sydänhyödyt irti liikunnasta, kannattaa treenin päätteeksi suunnata saunan lauteille.
Jyväskylän liikuntatieteellisessä tiedekunnassa tehty tutkimus nimittäin kertoo, että liikunnan ja saunomisen yhdistäminen parantaa kestävyyskuntoa ja laskee verenpainetta sekä kolesterolitasoja vähentäen valtimotautien riskiä.
Valtimotaudit ovat merkittävä kansansairaus Suomessa.
Saunominen tehostaa liikunnan hyötyjä etenkin huonokuntoisilla
Tutkimuksessa tarkasteltiin, miten saunominen ja liikunta vaikuttavat keski-ikäisten, vähän liikkuvien aikuisten sydänterveyteen, kestävyyskuntoon sekä kehon koostumukseen.
Osallistujat jaettiin kolmeen ryhmään. Liikunta- ja saunomisosiossa osallistujat liikkuivat kolmesti viikossa 50 minuuttia ja saunoivat vartin treenin jälkeen. Osa tutkittavista osallistui vain liikuntaosioon. Kontrolliryhmä jatkoi tavallista arkeaan.
Jo pelkkä liikunta paransi osallistujien kuntoa ja vähensi rasvamassaa kontrolliryhmään verrattuna. Treenin yhdistäminen saunomiseen paransi kestävyyskuntoa sekä madalsi systolista verenpainetta ja kokonaiskolesterolitasoja puolestaan enemmän kuin liikunta yksinään.
– Tutkimuksen tulosten perusteella saunominen voi tehostaa liikunnan positiivisia vaikutuksia valtimoterveydelle varsinkin vähän liikkuvilla ja huonokuntoisilla aikuisilla, väitöskirjatutkija Earric Lee sanoo tiedotteessa.
Tulokset julkaistiin tieteellisessä American Journal of Physiology -lehdessä.
Haluatko kiinteytyä ja laihtua ilman apuvälineitä? Testaa 7 helpon liikkeen kehonpainotreeni – ohjeet löydät videolta! Juttu jatkuu videon alla.
Saunominen käy liikunnasta ja auttaa palautumiseen
Saunomista voi pitää eräänlaisena liikuntasuorituksena, sillä korkea lämpötila saa hien virtaamaan ja sykkeen kohoamaan. Sopivin annoksina se tekee elimistölle hyvää, kuten nyt ilmestynyt tutkimus osoittaa.
Lauteille kannattaa suunnata treenin jälkeen siksikin, että löylyt rentouttavat lihaksia rasituksen jälkeen. Saunominen voi ehkäistä lihasten kipeytymistä, mutta myös ennaltaehkäistä liikunnasta johtuvia kehon jumeja.
Vuonna 2015 ilmestyneen tutkimuksen mukaan saunominen ennen raskasta urheilusuoritusta ehkäisee lihasten kipeytymistä ja lisää niiden liikkuvuutta.
Alla olevalla videolla kerrotaan, mistä tiedät käyneesi supisuomalaisessa julkisessa saunassa!
Lähteet: Jyväskylän yliopisto
Uusimmat
-
23:20
Anton Lundell räväytti – NHL:ssä mieletön 15 maalin ottelu
-
22:58
Tutkija ydinaseharjoituksesta: Suomi ehkä haluaa pitää roolinsa salassa
-
22:03
HS: Ryhmä suomalaissijoittajia estänyt Helsingin areenan halliyhtiötä ajautumasta konkurssiin
-
21:40
Ville Husson karu kohtalo selvisi
-
21:15
Italia alkoi siirtää siirtolaisia keskuksiin Albaniassa
-
21:15
Seksi on ollut mukana Ensitreffit-Jennin ja Jyrkin suhteessa alusta asti – himot voivat yllättää vaikka lenkillä
-
20:55
Kylian Mbappé jyrähtää Ruotsissa uutisoidusta raiskaustutkinnasta
-
20:53
Stora Enso joutui Ruotsissa tikunnokkaan maksuviivästyksistä
-
20:44
Israel sanoi vastaavansa voimakkaasti Hizbollahin iskuun
-
20:27
Kiina: Sotaharjoitukset Taiwanin ympärillä olivat "varoitus saaren itsenäisyyttä ajaville tahoille"
-
20:10
Gogi Mavromichaliksen ja Kia Lehmuskosken TTK-tarinaan tuli särö – näin kävi, kun "viettelemään" astui toinen tähtiopettaja
-
20:08
Poliisia pakoillut mies löytyi erikoisesta paikasta – "Olemme nähneet kaikenlaista, mutta emme koskaan mitään tällaista"
-
20:04
Konservatiivikristillisyys kiehtoo nyt nuoria miehiä – tässä syyt
-
19:46
Tältä Janne Puhakan kotitalolla näytti illalla
-
19:41
Selkä jumissa? Tässä kolme harjoitusta, joilla edistät selkäsi hyvinvointia
-
19:38
Putinin ydinasepuheet ovat kammottavia, sanoo Kimmo Kiljunen MTV:lle: "Olemme potentiaalisesti ensi-iskujen kohde"
-
19:33
Kela varoittaa Omakanta-huijausviesteistä – uusin uhkaa ulosotolla
-
19:05
Pariskunta suuteli kaatosateessa – salama keskeytti
-
19:03
Matti Nykäsen Eveliina-tytär debytoi lavalla isästään kertovassa näytelmässä: "Alkuun se oli outoa"
-
18:33
Times: Pep Guardiola halutaan Englannin peräsimeen – ratkaiseva seikka lähellä
-
Lataa lisää