Asiantuntijan mukaan nyt on paras aika kerätä hyötykasvit talven varalle.
Loppukesä on parasta satoaikaa. Huomenta Suomi vieraili Annalan kartanolla Helsingin Arabiassa nappaamassa talteen parhaat vinkit Hyötykasviyhdistykseltä.
Yhdistyksen johtaja Katja Uski kertoo, kuinka saa parhaat hyödyt irti loppukesän ja alkusyksyn kasveista.
Uskin mukaan nyt viimeistään kannattaa lähteä ulkoilemaan ja keräämään kasveja monenlaiseen käyttöön.
– Erilaisia yrttejä, syötäviä kukkia, juurikkaita, hedelmiä. Tähän vuodenaikaan pitäisi olla nyt aktiivisesti keräämässä siellä pellolla satoja, ettei niille käy huonosti.
Uski kertoo, että juurikaat ovat nyt parhaimmillaan ja listaa esimerkiksi punajuuren, keltajuuri, sekä valkojuuri. Hänen mukaansa myös retiisi tekee edelleen hyvää satoa.
Hyödynnä salaatin lisäksi muutkin lehtivihannekset
Uski listaa myös erilaisia yrttejä, joita saattaa löytyä monelta kotipihalta. Hän paljastaa omaksi suosikikseen tutun kasvin.
– Monet tuntevat pelkän salaatin, mutta lehtivihanneksia on muitakin. Oma suosikkini on piharatamon sukulainen liuskaratamo. Käytän itse tosi paljon, kun se on ihanan rapsakka.
Lisäksi Uski muistuttaa, että monenlaisia kasveja voi alkusyksystä käyttää myös lankojen ja kankaiden värjäykseen.
– Ei kaikki kasvit ole tarkoitettu vain syötäväksi, vaan niitä voi hyötykäyttää.
