Kannattaako äkkilähtöä odotella? Matkanjärjestäjät vastaavat
Äkkilähdössä houkuttelee hinta ja mahdollisuus paeta nopeasti Suomen välillä sateista kesäsäätä. Viime hetken vitkuttelijoiden on kuitenkaan turha vaatia esimerkiksi hotellilta tai sen sijainnilta priimaa.
Apollomatkat, maajohtaja Eva Terra
Spontaani, ennalta suunnittelematon matka voi olla mukava tapa irrottautua arjesta – varsinkin, jos matkassa ollaan kaksin tai kaveriporukassa. Totta kai äkkilähdöissä voi olla saatavilla myös houkuttelevia hintoja. Toisaalta nykyisen kysyntävetoisen hinnoittelun myötä saattaa käydä myös päinvastoin, eli mitä lähempänä lähtöajankohtaa varataan, sitä enemmän hinnat nousevat.
Äkkilähtöjen määrittelemätön majoitus sopii niille, joille majoituksen laatu tai varmuus hotellista ja sijainnista eivät ole tärkeitä. Odottelu on aina riskipeliä, sillä koskaan ei voi tietää, onko matkoja edes jäljellä juuri silloin, kun matkaan haluaisi lähteä. Voi olla vaikeaa löytää juuri omalle matkaseurueelle sopivaa majoitusta tai mieluista kohdetta, lentojen ajankohdasta puhumattakaan. Varaamalla matkan ennakkoon varmistaa itselleen mieluisan hotellin ja pääsee varmasti reissuun.
Aurinkomatkat, viestintäpäällikkö Annina Metsola
Suomalaisten matkustustottumukset ovat viime vuosina muuttuneet rajusti. Matka varataan yhä lähempänä lähtöä, ja äkkilähdöt antavat mahdollisuuden spontaaneihin lomapäätöksiin. Jos kesä on Suomessa kylmä ja sateinen, niin matkat viedään käsistä nopeasti ja yhdellä rysäyksellä. Näin kävi viime vuonna. Suuri kysyntä vaikuttaa luonnollisesti tuotevalikoiman vaihtoehtoihin ja hintoihin. Jos haluaa varmistaa, että saa matkan vaikka juuri unelmien hotelliin Kreikan postikorttisaarelle Skiathokselle, niin kannattaa pelata varman päälle ja varata matka ajoissa.
Finnmatkat, tiedottaja Salla Salo
Plussaa äkkilähdöissä on edullinen hinta sekä se, että matkaan voi lähteä ex tempore silloin, kun siltä tuntuu – esimerkiksi, kun kotimaahan on luvattu sadetta. Miinusta on se, että jos ostaa äkkilähdön määrittelemättömällä majoituksella, hotellin taso on yleensä vaatimaton eikä sijaintikaan välttämättä paras mahdollinen.
Äkkilähdön kannattavuus riippuu aivan siitä, minkälaisella porukalla on matkaan lähdössä, kuinka joustava oma matkustusaikataulu on ja mitä odottaa vaikka hotellin tasolta. Suuremmat perhehuoneet menevät yleensä kaupaksi ensimmäisinä, eli perheille voi olla vaikeaa löytää sopivaa majoitusta enää viime hetken lähdöistä.
Jos loma-ajankohdaksi sopii vain jokin tietty viikko, kannattaa varaus tehdä ajoissa. Muuten voi jäädä kokonaan ilman lomamatkaa. Toisaalta monelle myös matkan suunnittelu ja odotus on tärkeä vaihe koko lomakokonaisuutta – äkkilähdöllä tämä fiilistelyvaihe jää ainakin osin väliin. Myös edullisten matkojen etsiminen ja vertailu voi olla työlästä.
Tjäreborg, tiedotuspäällikkö Arja Pucilowski
Äkkilähdön saattaa saada hyvinkin edullisesti. Toisaalta mieluista hotellia ei välttämättä ole saatavilla tai tarjolla on pelkästään määrittelemättömiä hotelleja. Jos haluaa varmistaa tietyn hotellin saamisen, kannattaa matka varata etukäteen. Tjäreborgilla esimerkiksi aikuisille tarkoitetut Sunprime-hotellit ovat hyvin suosittuja, ja niihin matkat varataan hyvissä ajoissa etukäteen.
Studio55.fi
Kuvat: Colourbox.com
Uusimmat
-
17:47
Entiseltä yhdysvaltalaiskenraalilta selvä lista Ukrainalle: Näitä seitsemää asiaa vastahyökkäyksessä onnistuminen vaatii
-
17:40
Suomen moukaritähti sinkosi uransa parhaan heittosarjan! Oma ennätys parani merkittävästi
-
17:30
Joensuussa suruhartaus epäillyn murhan kohteeksi joutuneen 4-vuotiaan muistolle: "Ihmiset ovat järkyttyneitä"
-
17:27
Nainen maksoi 280 euroa kakusta – lopputulos jätti täysin sanattomaksi
-
17:22
Sofia Virta on vihreiden uusi puheenjohtaja
-
17:12
Zelenskyi vahvistaa: "Ukrainan vastahyökkäys on alkanut" – yksityiskohdista vaietaan
-
17:05
Erling Haaland lytättiin tylysti ennen Mestarien liigan finaalia – tämä supertähden heikkous nousi esille
-
16:52
Henriksson hallitusneuvotteluista RKP:n tiedotustilaisuudessa: "Tarvitaan pieniä ihmeitä"
-
16:33
Zelenskyi: Ukrainan vastahyökkäys on käynnissä – MTV seuraa sotaa
-
16:26
Ranskassa lapsia puukottanutta miestä syytetään murhan yrityksestä
-
16:25
Paljastuksia Love Island Suomi -jaksosta! Sinkku kertoo vankan mielipiteensä: "Pitää sanoa sille"
-
16:10
Terroristien hyökkäys hotelliin Somalian Mogadishussa on saatu loppumaan
-
16:00
Mestarien liigan finaali saamassa poikkeuksellisen harvinaisen arvovieraan – Manchester Cityllä mahdollisuus tehdä kaksinkertaisesti historiaa
-
15:51
Karhujen K18-hetki yllätti Keijon Kuusamossa: "Melkein lotossa voittaa ennemmin kuin saa kuvattua tuollaisen"
-
15:45
"Päihtyneen oloinen" moottorisahamies kaatoi ison koivun keskellä omakotitaloaluetta Heinolassa
-
15:32
Tutkimus paljastaa, miten nirsoilevan lapsen saa syömään
-
15:31
Mitä maailmalla on tapahtunut? Tässä kiinnostavimmat uutiset minuutissa
-
15:18
MTV Uutiset 4-vuotiaan epäillyllä murhapaikalla Joensuussa: "Ahdistus käsinkosketeltavaa"
-
14:45
Tauski Peltosen poika yllätti hänet suorassa lähetyksessä kunnianosoituksella hittikappaleesta
-
14:31
Tässäkö Teemu Pukin uusi osoite? Saamassa tutun seuratoverin
-
Lataa lisää