Kaksio tai pieni kolmio ensiasunnoksi

Asuntolainojen korot saattavat nousta hieman jo ensi kesänä

.

Ensiasunnon ostajien ansiosta asuntokauppa on pysynyt vilkkaana, mutta vastaavasti asunnonvaihtajien määrä on hieman laskenut.

Ensimmäiseksi kodiksi hankitaan yhä edelleenkin kaksio tai pieni kolmio ja vain harva ottaa jättimäisen asuntolainan. Parhaimmin ensiasunnon ostajille kelpaavat alle 100 000 euron hintaiset asunnot.

Kiinteistömaailmassa alettiin heinäkuussa selvittää, hankitaanko ensiasunnoksi iso asunto, joka rahoitetaan suurella lainalla.

Selvityksen perusteella asumisuralla eteneminen on pysynyt tutuissa uomissa, sillä pienestä asunnosta siirrytään vähitellen isompaan.

Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Paavo Aunola arvioi, että yksittäiset isot kaupat ovat antaneet julkisuuteen väärän kuvan todellisesta tilanteesta.

Ensiasuntojen neliöhinta (1500 euroa) on sitä vastoin noussut koko maassa noin kolmanneksen viimeksi kuluneiden neljän vuoden aikana. Hinnannousu vastaa asuntojen yleistä hintakehitystä.

Aunola huomauttaa, että ensiasuntojen ostajien määrä on kasvanut tasaisesti jo kuuden vuoden ajan nykyiseen 25 prosenttiin. Viimeksi yli 20 prosentin osuus ensiasunnon ostajilla oli 1990-luvun alkupuolella.

Samaan aikaan kun ensiasunnon ostajien suhteellinen osuus on kasvanut, asunnonvaihtajien osuus on pienentynyt. Esimerkiksi vuonna 1999 tehtiin lähes 150 000 asuntokauppaa ja tänä vuonna määrä jää vajaaseen 140 000:een.

-Nuoret näyttävät nyt sitoutuvan omistamiseen ja vakaaseen elämänmenoon, Aunola kuvailee.

Maltillinen nousu korkoihin

Sampo Pankin ekonomisti Lauri Uotila ennakoi, että asuntolainojen yleisenä korkona käytettävä 12 kuukauden euribor saattaa nousta hieman ensi kesään mennessä. Suurta harppausta Uotila ei kuitenkaan odota.

-Vuoden euriboriin heijastuvat talouden kasvuodotukset, eikä se ole riippuvainen Euroopan keskuspankin ohjauskoroista, Uotila sanoo.

Koron nousu ajoittunee Uotilan mukaan ensi kesään, jolloin 12 kuukauden euribor voi olla kolmen prosentin tuntumassa. Keskiviikkona korko oli 2,349 prosenttia. Käytännössä koron nousu merkitsisi, että ensi kesänä myönnettävien asuntolainojen korko olisi puoli prosenttiyksikköä nykytasoa korkeampi. Kun siihen lisätään vielä pankin noin prosentin marginaali, asuntolainojen korko olisi neljässä prosentissa.

-Missään hälyttävällä tasolla ei vielä silloinkaan olla, Uotila huomauttaa.

Hän ei myöskään usko, että asuntojen nimellishinnat alentuisivat nykytasosta.

-Asuntojen nimellishinnat voivat alentua vain, jos työttömyys ja korot tästä oleellisesti muuttuvat, Uotila sanoo.

Hinnat lievässä nousussa

Kiinteistömaailman välittäjiltään keräämien arvioiden mukaan asuntojen hinnat ovat lievässä nousussa koko maassa.

Eniten hintojen nousua on odotettavissa Hämeessä Hämeenlinnan-Lahden seudulla sekä Länsi-Suomessa. Hintojen laskua osa välittäjistä ennakoi Keski- ja Pohjois-Suomeen.

Välittäjien arvion mukaan rivitaloasuntojen ja pienten kerrostaloasuntojen kauppamäärät ovat kasvussa, mutta yleisesti kysyntä ja tarjonta ovat tasapainossa, eikä myytävistä asunnoista ole pulaa.

STT-ARJA JOENPOLVI

Lue myös:

    Uusimmat