Mainos

Kaksi tunnustanut osallisuuden Bhutton murhaan

Pakistanin viranomaiset kertovat tehneensä tärkeän läpimurron oppositiojohtaja Benazir Bhutton murhan tutkimuksissa.Poliisilla on hallussaan kaksi epäiltyä, jotka ovat myöntäneet antaneensa käsiaseen sekä räjähdevyön Bhutton tappajalle.

Miehet ovat myös kertoneet majoittaneensa tappajan verityötä edeltäneenä yönä sekä olleensa paikalla murhan aikaan.

Epäillyt pidätettiin poliisioperaation yhteydessä Rawalpindissa lähellä maan pääkaupunkia Islamabadia viikko sitten. Bhutto murhattiin Rawalpindissa joulukuussa, kun hän oli pitämässä vaalitilaisuutta.

Poliisin mukaan pidätetyillä on yhteyksiä islamistiryhmiin. Toinen heistä on kertonut halunneensa kostaa ystävänsä puolesta. Ystävä sai surmansa armeijan hyökkäyksessä Islamabadin Punaiseen moskeijaan viime kesänä. Moskeijaan oli linnoittautunut satoja fundamentalisteja.

Poliisi selvittää edelleen miesten mahdollisia yhteyksiä al-Qaida-verkostoon yhdistettyyn Baitullah Mehsudiin. Pakistanin viranomaiset ja Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA ovat syyttäneet Mehsudia Bhutton murhan organisoimisesta.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.