Kaksi Mestis-kauden osallistujista puuttuu – Jääkiekkoliiton pomo taustoittaa tilannetta: "Ihan eri päätös"
Suomen jääkiekkoliiton päätös hyväksyä 13 seuran lisenssihakemukset tulevalle Mestis-kaudelle ei vaikuta siihen, pelaako latvialainen HK Zemgale myös ensi syksynä Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, sanoo liiton toimitusjohtaja Sami Kauhanen.
Mestis tiedotti keskiviikkona, että Suomen jääkiekkoliiton lisenssikomitea oli hyväksynyt kaudella 2023–24 kaikkiaan 13 seuran hakemukset. Uutena sarjapaikan saa kotimaan kentille paluun tekevä Helsingin Jokerit.
Joukosta puuttuu talousvaikeuksiin ajautunut Heinolan Peliitat, mutta huomiota kiinnitti myös päättyneellä kaudella mukana olleen latvialaisen HK Zemgalen puuttuminen sarjan osallistujien joukosta.
Jääkiekkoliitto ehti jo tiedottaa, että tuleva kausi pelataan 13 joukkueen nelinkertaisena sarjana. Toimitusjohtaja Sami Kauhasen mukaan latvialaisten jatko Mestiksessä on silti edelleen auki.
– Tällä hetkellä me olemme saaneet 13 hyväksyttyä lisenssihakemusta, ja sarjaohjelma on tehty sen mukaisesti. Zemgalen mahdollinen osallistuminen tai osallistumattomuus on sitten ihan eri päätös, Kauhanen kertoo MTV Urheilulle.
Kauhanen ei kuitenkaan halua avata tarkemmin, kuinka todennäköiseltä Zemgalen jatko Mestiksessä on.
– Hallitus sen lopullisen päätöksen tekee. En lähde nyt spekuloimaan sillä, onko se todennäköistä vai ei, mutta tilanne on tällä hetkellä se, että meillä on 13 joukkuetta, Kauhanen toteaa.
Milloin hallitus käsittelee Zemgalen jatkoa?
– Puhutaan päivistä tai korkeintaan viikoista. Pyritään totta kai nopeasti tekemään se päätös.
– Ainahan muutoksia pystytään tekemään, jos niihin päädytään, mutta tuossa on nyt suunnittelurunko, Kauhanen vastaa.
Uusimmat
-
07:03
Jesse Puljujärveltä jylhä väite Leijonien NHL-lupauksesta – yksi heitto sai repeämään
-
07:01
Kohtalonhetket käsillä: Suomeen suunnitellulla 260 miljardin jättipotilla on jo kiire
-
06:49
Kommentti: Kansankirkko on ajautunut tosiuskovaisten klikin panttivangiksi – pieni joukko tyrmää muutokset
-
06:28
Salakavalat syyt saavat verenpaineen nousemaan – huomioi nämä arjessasi
-
06:19
Carolina hukkasi johtoasemansa – suomalaistähdet passitettiin kesälomalle
-
06:16
Räjähdyksiä Venäjän laivaston uudessa tukikohdassa
-
06:05
27 vuotta moottoripyöräpoliisina ollut Sami kertoo rajusta takaa-ajosta, jossa pyörä lähti lunastukseen: "Sitten sukellettiin"
-
06:01
Jukka Jalonen jyrähti Leijonien ykkösketjusta – napautti kovan väitteen
-
05:50
MTV:n tiedot: Kansanedustajien matkakohteista erimielisyyksiä – "Emme saa antaa vääriä signaaleja"
-
05:32
Ex-vakuutusetsivä muistaa yhä epämiellyttävän petoksen – kuolleella pennulla rahastettiin uudelleen ja uudelleen
-
05:30
Grand Theft Auto VI -pelin julkaisuajankohta selvisi
-
05:25
Kanadassa öljykaupunkia uhanneen maastopalon eteneminen laantui
-
05:20
Helle hellinee tänäänkin – ensi viikolla ei
-
02:00
Keva: Kuntapäättäjien näkemykset kuntiensa tulevaisuudesta heikentyneet rajusti
-
00:01
Finanssiala: Kolme prosenttia suomalaisista menettänyt rahaa digihuijauksissa
-
23:58
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:35
Leijonien lohkon piikkipaikka vaihtui
-
22:58
Järkyttävä jääkiekkokuolema vihloo ruotsalaispelaajaa yli puoli vuotta myöhemmin: "Ajattelen joka päivä"
-
22:29
Sami Välimäki aloitti pirteästi kauden toisen majorin – yhdysvaltalaistähti löi ennätykset uusiksi
-
22:25
Turkin tunnetuin kurdipoliitikko sai yli 40 vuotta lisää vankeutta
-
Lataa lisää