Järkyttävä jääkiekkokuolema vihloo ruotsalaispelaajaa yli puoli vuotta myöhemmin: "Ajattelen joka päivä"
Jääkiekkoilija Adam Johnsonin viimesyksyinen tragedia on jättänyt syvän jäljen ruotsalaispelaaja Victor Björkungiin.
Nottingham Panthersia edustaneen Johnsonin elämä päättyi viime lokakuun lopussa traagisesti 29 vuoden iässä. NHL:ssäkin urallaan pelannut yhdysvaltalaishyökkääjä sai Sheffieldissä pelatussa jääkiekko-ottelussa vastustajapelaajan Matt Petgraven luistimesta viillon kaulaansa ja menehtyi myöhemmin sairaalassa.
Nottingham Panthersissa pelasi tuolloin vielä ruotsalaispuolustaja Victor Björkung. Hän oli antanut jäällä juuri syötön Johnsonille, kun kohtalokas episodi tapahtui.
Tätä nykyä 31-vuotiaan Björkungin sanoin kaikki kävi nopeasti. Tapahtunut tuntuu hänestä edelleen epätodelliselta. Hän on yrittänyt sulkea sitä mielestään, mutta ei ole pystynyt.
– Ajattelen sitä joka päivä enemmän tai vähemmän. Saan paljon takaumia, eivätkä ne ole kovin mukavia, Björkung kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC:lle.
Ruotsalaisen mukaan pelaajat tiesivät heti, että Johnsonin vamma olisi paha.
Pelaajat muodostivat ensin Johnsonin ympärille ringin suojellakseen häntä samalla kun lääkärit yrittivät pelastaa miestä. Myöhemmin pukukopissa oli hiljaista ja useimmat pelaajat itkivät.
Oma onnettomuus
Ensimmäistä kauttaan Isossa-Britanniassa Johnsonin tavoin kiekkoillut Björkung jätti joukkueen muutamaa viikkoa myöhemmin ja palasi kotimaahansa Ruotsiin. Hän pelasi myöhemmin kaudella Slovakiassa HK Spisska Nova Vesissä, jonka riveihin hän siirtyi joulukuussa.
Björkung kertoo puhuneensa traumasta joukkuekaveriensa kanssa, mutta helppoa ei ole ollut.
Ruotsalainen sai itse muutamia kuukausia Johnsonin tapauksen jälkeen teräosuman nivusten alueelleen. Se leikkasi hänen suojiensa ja ihonsa läpi.
– Se oli vain sentti tai kaksi jalkani valtimosta, Johnson sanoi ja lisäsi olleensa onnekas.
Tapahtuneessa oli jälleen käsittelemistä sen lisäksi että Björkungin piti toipua vammasta fyysisesti. Vasta oman tapauksensa jälkeen Björkungilla voimistui ajatus turvallisempien varusteiden tarpeellisuudesta. Hänen kokemansa mukaan moisen jälkeen harkitsee useamman kerran ennen kuin astuu jäälle uudelleen.
Kaulasuojasta on määrätty Johnsonin tragedian jälkeen pakollinen varuste Britannian EIHL-sarjassa ja Englannin jääkiekkoliiton alaisuudessa. Myös Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF on linjannut kaulasuojan käyttämisen pakolliseksi.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää