Käärijä lähtee Liverpooliin vappuaattona – artisti kertoo, mitä on luvassa ensimmäisellä viisuviikolla
Käärijä esiintyy Euroviisujen ensimmäisessä semifinaalissa 9. toukokuuta.
Suomen euroviisuedustajaKäärijä lähtee vappuaattona Liverpooliin. Käärijä esiintyy ensimmäisessä semifinaalissa tiistaina 9. toukokuuta ja finaali on lauantaina 13. toukokuuta.
Ennen viisumatkaa Käärijän neonvihreä bolero jäädytettiin ja nostettiin Helsingin jäähallin kattoon. Ainutlaatuisella eleellä Helsingin jäähalli toivottaa vantaalaiselle Jere Pöyhöselle hyvää matkaa Euroviisuihin.
Katso yllä olevalta videolta, kuinka bolero nousi jäähallin kattoon.
Käärijä-huuma on vallannut niin Suomen kuin myös Euroopan ja miestä on viety ympäriinsä esiintymiskeikoilla ja haastatteluissa.
– Kyllä sitä virtaa aina jostain kummasti sitten löytyy ja tekee kaikkensa sen eteen, että menee hyvin maaliin. Mutta ei tätä hommaa ihmiselle ole tehty, jos ihan rehellisiä ollaan.
– On nautittu kyllä, mutta on ollut raskastakin. Mutta ei auta valittaa, Käärijä naureskelee.
Sunnuntaina Käärijä hyppää lentokoneeseen ja matkaa kohti Liverpoolia. Ensimmäisellä viikolla Suomen viisuedustajalla on luvassa paljon treenejä. Käärijä myös toivoo, että aikataulut sallisivat myös penkkiurheilun.
– Ehkä vähän jalkapalloakin voisi käydä katsomassa, Käärijä paljastaa.
Käärijä paljastaa, että show tulee hieman muuttumaan Liverpoolin viisulavalla.
– Siellä tulee olemaan samoja elementtejä, tanssijat, samat värit, samat tanssiliikkeet, mutta pikku extra-juttuja on kyllä tulossa, Käärijä kertoo ja toteaa, että myös kuuluisat eurolavat säilyvät.
Vedonlyöntitilaistoissa Käärijä on yksi ennakkosuosikeista, mutta hän yrittää olla miettimättä asiaa liikaa.
– Olen koittanut heittää sen toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, koska siellä on kovia tekijöitä ja kilpailu on kovaa. Keskitytään vaan siihen olennaiseen eli treenaamiseen ja tekemiseen - ja tekee sen oman parhaan suorituksen.
MTV Uutiset lähtee paikan päälle Liverpooliin seuraamaan ja raportoimaan Euroviisuista.
Uusimmat
-
12:22
Kirja-arvio: Ex-suurlähettiläältä riittää kritiikkiä päähenkilöilleen Putinille ja Niinistölle
-
12:05
Kati sai elämäänsä järkyttäneen tiedon lääkäriltä, jonka tunteeton letkautus ei unohdu: "Toivon, että näinä päivinä käytettäisiin vähän toista sanoitusta"
-
11:46
Jesse Puljujärvi kiehui – kanadalaissikailusta viimeinen sana: "Katuvainen ilme"
-
11:41
Ennätystehtailu jatkui suurturnauksessa – edessä huima ratkaisu jättimäisestä rahapotista
-
11:41
Ukraina sanoo tuhonneensa Venäjän Project 266-M-sotalaivan
-
11:32
Hurjaa ylinopeutta ajanut törmäsi koulubussiin Kanadassa – Bemarista tuli hetkessä avomalli
-
11:31
Liigamestaruus ja cup-pokaali – Huuhkajien pelaajille menestystä eurokentillä
-
11:18
Rauhan aikaan Zelenskyin kausi päättyisi ensi viikolla
-
11:13
Volodymyr Zelenskyilta tiukka lausunto nyrkkeilyn MM-jättiottelusta
-
10:49
Leijonien liigapakki antoi vahvan näytteen NHL-tähtien keskellä
-
10:40
Gazalaissairaala: Isku pakolaisleirille – Yhdysvallat taivuttelee Saudi-Arabiaa tunnustamaan Israelin
-
10:39
Tappara täydensi joukkuettaan – mukana Leijonat-sensaatio ja Ilveksen NHL-lupaus
-
10:27
Riikka Purra puhui puoluevaltuustolle sosialismin oireista ja pelkäsi maahanmuuton muuttavan Suomea
-
10:16
Sinnikkään rattijuopon pako jatkui vaikka löpö loppui – vauhtia pahimmillaan 235 km/h
-
10:01
Sami Kuronen esitteli uuden rakkaansa – julkaisi suloisen yhteiskuvan
-
09:44
Huima taustapaljastus Aleksander Barkovin NHL-palkinnosta
-
09:44
Makutestissä yrteillä ja valkosipulilla maustetut tuorejuustot – voittaja yllätti raadin
-
09:42
Arkkipiispa Leo eläkkeelle
-
09:31
Tulvan saartamat pelastettiin veneellä Inarissa – pohjoisessa vilkas yö
-
09:27
Näin huumeiden salakuljetus toimii: Pikaveneet kuljettavat tonneittain hasista kapeassa ja vaarallisessa salmessa
-
Lataa lisää