Viime marraskuussa menehtynyt entinen kansanedustaja Jyrki Kasvi rakasti ruokaa. Juuri julkaistussa omaelämäkerrassa Jyrki Kasvin kolme elämää lähes kaikkiruokainen Kasvi kertoo muun muassa valaanihrasta ja vihertävästä lampaanlihasta.
Harva ehkä tietää, että edesmennyt vihreiden kansanedustaja Jyrki Kasvi oli aina hyvin kiinnostunut ruoasta. Kasvin lapsuuden koti Pyhtäällä oli kyllästetty muun muassa sokerijuurikkailla, sienillä ja kyyhkysillä. Kasvin äiti työskenteli kokkina ja isä oli ahkera metsästämään sekä kalastamaan.
Kasvi muistelee omaelämäkerrassaan, että isä rentoutui raskaan työn jälkeen kalastamalla avomerellä ammattikalastajien matkassa. Joskus isän pyydystämä kala oli jopa liian tuoretta: vastapyydetyn meritaimenen liha tuntui pureskellessa hiekkapaperilta.
Yleensä Kasvi vietti alakouluikäisenä päivät yksin kotona lukemalla ja opettelemalla ruskean kastikkeen tekoa. Kasvi ällisteli, kuinka vedestä, jauhoista, kylkisiivusta, suolasta ja pippurista voi syntyä herkullista ruokaa, läskisoosia. Kasvi myöntää kirjassaan, että hänen kastikekokeiluistaan pikkupoikana ei tullut ihan niin makoisia kuin olisi halunnut.
’’Ensimmäisessä oli valkoisia ja mustia klimppejä, toisessa vain valkoisia klimppejä. Kolmatta saattoi teknisesti kutsua ruskeaksi kastikkeeksi, vaikka maku oli edelleen erikoinen. Ihme ettei äiti huomannut jauhojen katoavan johonkin.’’
Jälkiruoaksi Kasvi saattoi valmistaa eräänlaista suklaata. Tähän niin kutsuttuun kotisuklaaseen tarvittiin voita, sokeria, kaakaota ja kaurahiutaleita. Suklaan lisäksi marjat helpottivat Kasvin makeanhampaan kolotusta. Etenkin syksyisin Kasvi viipotti metsään syömään metsämansikoita ja vadelmia.
’’Vadelma-aikaan saatoin häipyä maastoon koko päiväksi. (…) Ja syötäväähän metsässä riittää. Kymmenen ikävuoden nurkilla aloin poimia marjojen asemesta sieniä. Sekä siksi, että pidän sienistä, että siksi, että äitini osti niitä. Hän toimi silloin ruokalan emäntänä ja tarvitsi sieniä sienisalaattia ja -muhennosta varten’’, Kasvi kirjoittaa.
Kasvin persous vadelmille ja sienille jatkui myös armeijassa 1980-puolivälissä Kuorevedellä. Vuonna 1986 Kuorevedellä oli Kasvin mukaan uskomaton herkkutattisato. Innokasta sienestystä ei pysäyttänyt edes Tšernobylista kantautuneet ydinsaasteet.
’’Ei kaikkein fiksuinta toimintaa, mutta minkäs teet, kun esimerkiksi suunnistaessa oli metsä täynnä upeita tatteja. Ei muuta kuin kasarmille päästyä ämpärit mukaan ja takaisin metsään.’’
Kasvi löysi Kuorevedeltä niin hyvän vadelmapaikan, että päätti leipoa vadelmapiirakan. Sotkun eli sotilaskodin emäntä kävi kaupassa hakemassa jauhoja ja muita tarvikkeita. Emäntä kertoi Kasville, että joka vuosi löytyy se yksi, joka leipoo ja kokkailee kasarmilla.
Suunnitteilla oli keittokirja
Kasvi suunnitteli myös keittokirjaa ensimmäisen eduskuntakautensa työaterioista. Kustantajakin oli kiinnostunut, mutta Kasvi itse pohti, että ruoasta on hankalaa ottaa hyviä kuvia studiossa, saati sitten diskreetisti edustusaterialla.
Eduskunnan keittiöstä Kasvilla oli kahtiajakoinen mielipide.
’’Toki eduskunnan ruokaloissakin sai syödä hyvin. Eduskunnan keittiön ongelmana on tasapainoilu eri puolilta Suomea tulevien, eri ikäisten edustajien hyvin erilaisten makujen kanssa. Esimerkiksi kun tulin eduskuntaan, tarjolla oli usein myös mausteisia vaihtoehtoja. Mausteista toki varoitettiin ruokien nimikylteissä, mutta silti niistä jouduttiin luopumaan. Kun kysyin, mihin pitämäni mausteiset ruoat olivat kadonneet, sain kuulla asiakkaiden valittaneen niistä. Edustajia kun on koko Suomesta, ei vain suurimmista kaupungeista.’’
Kasvi muistelee, että kasvanut kasvisruokavalioiden suosio 2000-luvulla näkyi myös eduskunnassa. Hänen mielestään kasvisruoka ja suurkeittiö olivat kuitenkin haastava yhdistelmä. Ilmeisesti joku muukin oli samaa mieltä
Kasvin mukaan vihreiden kansanedustaja Satu Hassi kirjoitti ruokalaa pyörittäneen catering-yhtiön johtajalle kirjeen, jossa toivoi maukkaampia kasvisruokavaihtoehtoja. Hassi oli kertonut, että Kasvi tuntee yhtiön toisessa ruokalassa työskentelevän thaimaalaisen kokin, joka osaa myös kasvisruokien maustamisen.
Catering-yhtiön johto oli tiennyt kysymättä Kasvilta, että kenestä kokista on kyse.
’’Perheystävämme, Ukon (Kasvin pojan) tarhakaverin äiti, haettiin aamulla autolla kotoaan ja tuotiin eduskuntaan vetämään kasvisruokakoulutusta.’’
Palataan keittokirjan kaataneisiin haasteisiin, joista ensimmäinen oli ruokakuvat. Toinen haaste Kasvin mukaan oli reseptien uteleminen.
Kulinaristi Kasvi kuitenkin livahti usein kesken illallisten keittiön puolelle jututtamaan kokkeja. Monesti puheenaiheina olivat ateriaan käytetyt raaka-aineet.
’’Aina ei ole ollut edes yhteistä kieltä, niin kuin korealaisessa vuoristokylässä (…) Kommunikoimme isäntien kanssa eleillä ja äänillä. Osoitin ruokalajia ja kysyin ”Röh röh?”, ja isännät nauroivat ja pudistivat päätään: ”Muuuu!”
Sieni-intoilija Kasvi hämmästeli Korean vuorilla joka paikkaan pystytettyjä mustia kasvihuoneita. Niissä kasvatettiin sieniä. Kasvi päätteli kauppojen valikoimien perusteella, että niissä täytyi kasvaa kymmeniä erilaisia sieniä. Hänen mukaansa pitää olla tyytyväinen, jos koto-Suomessa kaupasta löytää siitakkeita ja vinokkaita.
Lähes kaikkiruokainen Kasvi
Kasvi ajatteli, ettei ruoasta kannata nirsoilla silloin, kun edustusmatkojen isännät tarjosivat parastaan. Erästä ruokalajia hän ei kuitenkaan suostunut syömään: färsaarelaista hapatettua valaanihraa.
’’Ei se ihra, ei se haju eikä se hapatus, mutta en mielelläni syö mitään itseäni fiksumpaa. No, Grönlannin delegaatit mässäilivät pallopäävalaan ihralla ilosta hihkuen, meidän muiden edestä.’’
Sen sijaan Kasville maistui kosteassa meri-ilmassa ”kuivattu” vihertävä lampaanliha.
Valaanihran ohella haastavimpia ’’herkkuja’’ Kasville olivat eteläkorealaiset merimakkarat, joita hänelle tarjottiin Soulissa.
’’Tiesin että se on paikallisille erityinen herkku ja että sen tarjoaminen on kunnianosoitus. Söin siis suomalaisena koko annoksen hymyillen, vaikka merimakkara maistuu mielestäni lähinnä erityisen sitkeältä räältä, jota ei ole kypsennetty kunnolla. Aloittelijan virhe. Minulle tuotiin pikaisesti toinen annos merimakkaraa, kun kerran pidin siitä niin paljon.’’
Jopa leivitetyt ja uppopaistetut skorpionit maistuivat paremmin välipalaksi.
Tanskassa Kasvi pääsi maistamaan perinteisiä tanskalaisia voileipiin. Voileipälautaselta löytyi turistiravintoloiden koristehörsöjen ja vihannesten sijaan pippurirulla eli rasvaisesta porsaan kyljestä valmistettu rulla, joka on maustettu mustapippurilla. Suomalaisissa pippurirullissa Kasvin mielestä on liian vähän pippuria ja läskiä.
Kasvi piti myös toisesta tuhdista tanskalaisherkusta, biksemadista eli pyttipannusta.
’’ (…) Tarjoilija varmisti, tiedänkö varmasti, mitä tilaan, ja vakuutin meillä Suomessa olevan vastaava ruokalaji. Tosin on kyllä jonkin sortin pyhäinhäväistys puhua pakastealtaan pyttipannusta samassa lauseessa tuoreista huippuraaka-aineista huolella tarjottimelle kootun biksemadin kanssa. Sen kokemuksen jälkeen ei pyttipannu ole maistunut entiseltä.’’
Lopun ajan ruokavalio – parsakaalia, kananmunan valkuaista ja punaista lihaa
Kasvi sairasti lähes 20 vuoden ajan syöpää. Syöpä levisi virtsarakosta munuaisaltaisiin ja maksaan asti. Kasvilta jouduttiin poistamaan virtsarakko, perna ja molemmat munuaiset.
Sairastumisen alussa Kasvi kokeili auttaisiko parsakaali rakkosyöpään.
’’Kun tutkittuja ruokavalioita analysoitiin tarkemmin, havaittiin parsakaalin selittävän valtaosan eroista. Runsas parsakaalin syöminen näyttäisi vähentävän sairastumisriskiä. Sama tulos on saatu myös useista myöhemmistä tutkimuksista. Toivoin tämän pätevän myös uusimisriskiin, mihin löysin myöhemmin vahvistusta. Aloin syödä parsakaalia monta kertaa viikossa. Valitettavasti minun kohdallani parsakaalin teho ei riittänyt.’’
Vuonna 2019 Kasvi oli toimittaja Susanne Päivärinnan haastattelussa, jossa Kasvi muisteli aikaa, jolloin vielä odotti munuaissiirtoa. Päivärinta kysyi, että mitä Kasvi haluaisi syödä, kun Kasvi saisi uuden munuaisen ja pystyisi syömään taas mitä tahansa.
Kasvi vastasi saman tien.
– Menen lähipitseriaan ja tilaan pitsan, jossa on kaikkea. Ja kaksi tuoppia olutta. Katsotaan, mitä sitten sen jälkeen, minkälaisen mahaväänteen siitä saan.
Kasvi ei siis saanut syödä pitsaa, koska siinä oli liikaa suolaa dialyysissä käyvälle potilaalle. Haastattelussa Kasvi mainitsi, että pitsan houkutteleva tuoksu on sellainen, jota hän ei kestä.
Dialyysin myötä Kasvi oli joutunut muuttamaan ruokavaliotaan radikaalisti. Kasvi sai juoda päivän aikana vain litran nesteitä, syömisissä piti kiinnittää huomiota erityisesti suolan, kaliumin ja fosforin määriin. Kasvi joutui myös leipomaan leipänsä itse.
– Ei ollut muuta mahdollisuutta. Sillä sain niin paljon suolaa vähennettyä, Kasvi kertoo Päivärinnan haastattelussa.
Kasvin omien sanojensa mukaan hän noudatti kehonrakentajan ruokavaliota, ’’kananmunan valkuaista ja punaista lihaa kaksin käsin’’. Vihreiden tilaisuuksissa Kasvin lautaselta löytyi aina lihaa.
Ajatus lähipitserian tavallisesta pitsasta kaikilla täytteillä jäi silti haaveeksi. Kasvilta löydettiin etäpesäkkeitä maksasta. Myös munuaissiirron sai unohtaa.
Vaikka Kasvin ruokahalu heitteli vahvojen syöpälääkkeiden vaikutuksesta, Kasvi toivoi vielä saavansa maistaa chileläistä sairaalaruokaa. Sitä Kasvi ei todennäköisesti enää saanut, mutta perheen yhteiset joka viikonloppuiset illalliset olivat varmasti tärkeämpiä.