Paavo Teittinen on voittanut tietokirjallisuuden Finlandian ihmiskaupasta kertovalla Pitkä vuoro -teoksellaan.
Jos ravintolan sisätiloissa olisi lasiseinä ja asiakkaat näkisivät kokin käyvän nukkumassa patjalla siivouskomerossa kellon ympäri kestävien työvuorojen välissä, kääntäisivätkö he katseensa ja jatkaisivat lounastaan?
Ehkä eivät. Mutta koska seinät eivät ole lasia, ne voivat piilottaa orjuutta muistuttavat työolosuhteet.
Helsingin Sanomien tutkivan toimittajan Paavo Teittisen kirja Pitkä vuoro – kuinka moderni orjuus juurtui Suomeen (Gummerus) katsoo seinän taakse.
Tietokirjallisuuden Finlandialla palkittu teos valottaa ulkomaalaisten työntekijöiden järjestelmällistä hyväksikäyttöä ja ihmiskauppaa Suomessa muun muassa ravintoloissa, rakennus- ja siivousalalla sekä marjanpoiminnassa.
Kun yleensä esimerkiksi tuotantoketjujen vastuullisuudesta puhutaan kahvin, vaatteiden tai muiden maailmalta tulevien tuotteiden kohdalla, Teittisen teos kääntää peilin kohti kotia.
– Kirjassa on mitä suurimmissa määrin kyse siitä, millaiset viranomaiskäytännöt ja lainsäädäntö meillä on, millainen oikeusvaltio ja yhteiskunta Suomi on ja millaisessa Suomessa haluamme elää, hän kuvailee.
Lue myös: Ulkomaisen työvoiman riistäminen kannattaa rahallisesti – tapauksiin liitettyjen yritysten johtajilla huipputuloja
Valtiollisia rakenteita
Pitkä vuoro osoittaa, että moderni orjuus kulkee läpi koko suomalaisen yhteiskunnan. Syypäitä siihen eivät ole pelkästään epärehelliset yrittäjät, vaan teos nostaa esiin myös rakenteita, jotka mahdollistavat hyväksikäytön.
Teittinen huomauttaa, että esimerkiksi ihmiskaupasta tuomion saaneen marjayrittäjän tapauksessa käräjäoikeus katsoi lieventäväksi asianhaaraksi sen, että yrittäjä oli käyttänyt hyväkseen Suomen valtion luomia, lähtökohtaisesti poimijoita hyväksikäytölle altistavia rakenteita.
