Jukka Jalonen avautui MM-kisojen todella oudosta tuomarilinjasta – Leijonien peleissä silmiinpistävä eroavaisuus

Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen otti tiistain Kanada-pelin jälkeen tapetille tämän kevään MM-kisojen erikoisen ilmiön. Jalonen puhui siitä, miten esimerkiksi Suomen otteluissa ei meinata viheltää yhtään mistään jäähyjä. Tämä luo Suomen lopputurnauksen ylle omia kysymysmerkkejä.

Leijonat päätti alkulohkonsa voittoon, kun se kaatoi tiistaina Kanadan rankkareiden jälkeen 3–2. Jalosen mukaan Suomen joukkue on varsin hyvässä tikissä.

– Ei ole mitään isompia asioita, mitä tarvitsisi korjata. Erikoistilanteet ovat toki vähän hankala juttu, kun niitä ei ole ollut oikeastaan ollenkaan, Jalonen sanoi MTV Urheilulle.

– Meillä on ollut tähän mennessä seitsemässä ottelussa kymmenen kappaletta molempia (yli- ja alivoimia). Se meinaa sitä, että niitä ei ole paljoa ehditty hinkkaamaan. Yleensä on ollut yksi jäähy per peli. Tai ei yhtään. Tai maksimissaan kaksi. Se on haastava juttu tietää, että missä ne menevät. Viidellä viittä vastaan -pelimme on kunnossa.

Totaalinen jäähyttömyys on ollut silmiinpistävä tekijä Suomen MM-kamppailuissa.

– Meidän otteluissamme on ollut ylivoimaisesti vähiten jäähyjä, kun katsoo koko turnausta. Se on mielenkiintoista, että miksi näin on käynyt, Jalonen ihmettelee.

Tämän kevään kisoissa tuomarilinja on ollut erittäin salliva.

– Eihän täällä vihelletä kuin tyyliin ruumiit. Pitää kaatua tai näyttää, että joku osui päähän. Muuten saa kyllä painia. Toivottavasti linja pysyy nyt samanlaisena loppuun asti, ettei se yhtäkkiä muutu. Se on kaikille parempi, ettei tuomareilta tule yhtäkkiä jotain kaneja hatusta, Jalonen toivoo.

Aiempina vuosina tuomarilinja on ollut joissain MM-kisoissa toisiin nähden tiukempi. Tällä kertaa linja on mennyt brutaalilla tavalla epänormaaliin suuntaan.

– Eihän kukaan tietenkään halua sitä, että kaikista hipaisuista vihelletään. Kaikki haluavat pelata ja kamppailla kovaa. Mutta ihan jo pelkästään kampitukset – niitä on mennyt niin paljon läpi. En sano, ettemmekö me olisi ansainneet muutaman jäähyn enemmän. Ihan varmasti olisimme. Olemme kuitenkin hallinneet useita pelejä ja yleensä se, joka pitää kiekkoa, harvemmin ottaa jäähyjä, Jalonen sanoo, kääntyen esimerkkien puolelle:

– Olemme katsoneet kaikki pelit uudestaan videolta ja siellä on näkynyt jokaisessa pelissä tilanteita, missä olisi pitänyt viheltää jäähyjä. Mutta ei vain vihelletä. Ihan päivän selviä tilanteita.

– Se ihmetyttää, Jalonen murahtaa.

Leijonat-luotsi painottaa, ettei ilmiö koske pelkästään Suomen pelejä.

– Esimerkiksi maanantain Ruotsi–Venäjä-peli: heti alkuvaiheilla yksi venäläiskaveri vedettiin kiekottomana pystyyn maalin takana. Hyvä ettei suurin piirtein päähän taklattu. Ja tuomari seisoo vieressä. Sitten tulee jäähy, kun pieraisee naamaan vihellyksen jälkeen maalinedessä.

– Ihan ei mene jakeluun, että ”what’s going on here now”, Jalonen toteaa kansainvälisesti.

Lue myös:

    Uusimmat