Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen vastaa lukijoidemme liikenneturvallisuusaiheisiin kysymyksiin joka viikko. Lähetä oma kysymyksesi osoitteeseen lifestyle@mtv.fi.
Kysymys: Millaisia vaaranpaikkoja jouluaaton liikenteessä voi tulla eteen?
Vastaus: Joulustressi, kova kiire ja tarkkaamattomuus yhdistettynä poikkeuksellisiin ruuhkiin lisäävät vahinkoriskiä jouluaaton liikenteessä.
Jouluaattona moni tekee vielä viime hetken ruoka- tai lahjaostoksia melkoisessa kiireessä. Tyypillisesti ohjelmaan kuuluu monessa perheessä myös kynttilöiden vientiä hautausmaalle sekä mahdollisesti hiljentyminen joulukirkossa. Aina, kun suuri määrä ihmisiä tekee samoja asioita, samassa paikassa, samaan aikaan, ei ruuhkilta voida välttyä.
Lue myös: Pysäköinnintarkastajat eivät nuku joulunakaan – yhdestä mokasta rangaistaan aattona kuitenkin "huomattavasti vähemmän kuin arkisin"
Jos mahdollista, voi olla viisasta jättää auto kotiin ja tehdä retki hautausmaalle vaikkapa kävellen. Mikäli joutuu turvautumaan autoon esimerkiksi pitkien etäisyyksien vuoksi, voi ainakin parempikuntoisten olla viisaampi jättää auto parkkiin suosiolla kauemmas hautausmaasta tai kirkosta.
Ollaan sitten kauppakeskuksen, hautausmaan tai kirkon pysäköintialueella on ajonopeus syytä pitää alhaisena. Koska autoja ja jalankulkijoita on paljon, en näe mitään syytä, miksi pysäköintialueella pitäisi ajaa kävelynopeutta kovempaa.
Peruuttamista kannattaa välttää
Peruuttaminen on aina riskialtista. Kukaan tuskin haluaa jouluaaton hektiseen aikatauluun peltikolarin aiheuttamaa lisäohjelmaa. Parhaiten kolhuilta välttyy välttämällä peruuttamista. Kannattaakin siis mahdollisuuksien mukaan valita pysäköintipaikka, jossa on kaksi peräkkäistä vapaata ruutua. Tällöin pysäköinti onnistuu etuperin, ajamalla ensimmäisen ruudun läpi seuraavaan. Tämän jälkeen myös liikkeellelähtö aikanaan onnistuu turvallisesti, peruuttamatta.

