Joukkueenjohtaja valottaa nuorten MM-kisojen juopottelujupakkaa, sinivalkoinen vaatetus pelasti suomalaisten kotimatkan – "Se oli outo tilanne"

Tshekin alle 20-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkueen johtaja Otakar Cerny oikoo maansa yleisradioyhtiön haastattelussa väitteitä Calgaryn lentokentän eilisiltaisista tapahtumista.

Ruotsin yleisradioyhtiön SVT:n toimittaja Marie Lehmann raportoi perjantai-iltana sosiaalisen median kanavissaan, että Venäjän ja Tshekin maajoukkueet poistettiin Frankfurtiin lähdössä olleesta lentokoneesta, jossa hän oli itsekin mukana. Syyksi Lehmann kertoi juopottelun, tupakoinnin ja kasvomaskin käyttämättä jättämisen.

Samalla lennolla ollut Suomen joukkue sai palata Eurooppaan suunnitelmien mukaisesti.

Ceska televizen haastattelema Cerny kertoo, että vain venäläispelaajat syyllistyivät Lemannin kertomiin tekoihin.

– Se oli outo tilanne. Saavuimme Calgaryn lentokentälle noin kolme tuntia ennen lentoa. Pelaajamme menivät ostamaan matkamuistoja, ja osa pelaajista soitti kotiin. Näimme venäläispelaajien istuvan baarissa. Varoitin kaikkia pelaajiamme etukäteen, ja kehotin heitä pitämään maskit kasvoilla ja riittävät turvavälit muihin ihmisiin.

– Kun nousimme koneeseen, huomasimme, että jotkut Venäjän pelaajista eivät noudattaneet ohjeita, ja alkoholilla oli varmaankin osuutta asiaan. Yksi joukkueen jäsenistä jopa poltti tupakkaa, kun astelimme putkea pitkin koneeseen. Jotkut kanssamatkustajat valittivat venäläisten käytöksestä, ja lentokoneen miehistö joutui näin tyhentämään koko koneen.

Yksittäisten pelaajien hölmöilystä maksoi koko joukkue – tässä tapauksessa kaksi joukkuetta.

Cernyn mukaan Tshekin joukkueen kannalta ongelmaksi muodostui se, että heillä oli päällä samanlaiset kisoihin osallistuneille maille jaetut paidat kuin venäläisillä. Ainoa ero paidoissa oli se, että toisissa luki Venäjä, toisissa Tshekki.

Suomen joukkue matkusti Cernyn mukaan sinivalkoisissa vaatteissa eikä täten tullut sekoitetuksi muihin.

– Vaikka yritimme selvittää Air Canadan edustajille puolen tunnin ajan, etteivät meidän pelaajamme olleet syyllistyneet mihinkään, he eivät muuttaneet päätöstään.

Cernyn kertoman mukaan lentoyhtiö järjesti Tshekin joukkueelle majoituksen hotellista ja myöhäisemmän lennon kotiin.

– He myös vakuuttivat meille, ettemme lentäisi samalla koneella kuin venäläiset.

– Meillä on puhdas omatunto, ja olen vakuuttunut siitä, etteivät meidän pelaajamme rikkoneet mitään sääntöä. Ketään heistä ei edes huomautettu huonosti kasvoille asetetusta maskista. Joillain venäläispelaajilla taas ei ollut maskia ollenkaan, mikä suututti muita matkustajia.

Lue myös:

    Uusimmat