Jopa 130 miljoonan euron lasku: Porschet, Bentleyt ja Lamborghinit paloivat keskellä valtamerta – "Kaikki tulessa"

Volkswagen saattaa menettää yli 130 miljoonaa euroa, kun loistoautoja kuljettanut rahtilaiva paloi Atlantilla.

Saksalainen autojätti Volkswagen menettää Atlantilla palaneen rahtialuksen myötä jopa 132 miljoonan euron arvoisen autolastin, uutistoimisto Bloomberg arvioi.

Felicity Ace -rahtialus syttyi tuleen viime viikon keskiviikkona ollessaan matkalla Saksasta Yhdysvaltoihin. Alukselle lastattujen yhteensä 4 000 ajoneuvon pelätään palaneen tuhoisassa palossa käyttökelvottomiksi.

Laivalla matkasi eri tietojen mukaan ainakin 1 100 Porschea ja vajaat 200 Bentley-merkkistä ajoneuvoa. Tämän lisäksi lastissa oli Audeja ja Lamborghineja, molemmat Volkswagen-konsernin omistamia merkkejä.

Aluksen 22 miehistön jäsentä evakuoitiin turvaan tulipalon päästyä keskiviikkona valloilleen. Tähän mennessä laivan polttoainesäiliöt eivät tietojen mukaan ole vuotaneet öljyä mereen.

"Autoni tuuliajolla"

Tulipalon syttymissyy ei toistaiseksi ole selvillä. Lastissa olleiden sähköautojen litium-ioniakut ovat arvioiden mukaan osaltaan edistäneet raivokkaasti edennyttä paloa.

YouTubessa autoaiheisen The Smoking Tire -ohjelman kanssa ahkeroiva Matt Farah kertoo puolestaan saaneensa yhteydenoton automyyjältään.

Sanoma oli synkän yksiselitteinen; Farahin tilaama Porsche oli mukana kohtalokkaalla matkalla.

Tubettaja avautui tragediasta varsin tunnepitoisella tviitillä.

– Mahdollisesti liekeissä oleva autoni on tuuliajolla keskellä valtamerta, Farah twiittasi.

Azorien saariryhmän edustalla ajelehtivan laivan avuksi on lähetetty Gibraltarilta ja Hollannista hinauskalustoa. Kolmen aluksen on määrä ehtiä paikalle keskiviikkona.

Pelastusryhmä laivalla

Kuudentoista hengen pelastusryhmä on noussut palavalle alukselle, hollantilainen meriliikenteeseen erikoistunut Boskalis-yhtiö kertoi. Hollantilainen pelastusryhmä pyrkii hillitsemään laivalla riehunutta paloa.

Aiempien arvioiden mukaan tulipalo alkaa hiljalleen laantua lastin jo käytännössä tuhouduttua. Volkswagen ei ole toistaiseksi vahvistanut laivalla matkanneiden ajioneuvojensa kokonaismäärää.

Läheisen Hortasin sataman satamajohtaja João Mendes Cabeçasin mukaan alusta ei voi hinata lähimpään satamaan Azoreilla. Valtavien mittasuhteidensa vuoksi se tukkisi sataman rahtiliikenteen kokonaan.

200 metriä pitkä alus

Aluksella riehuvaa tulipaloa on yritetty hillitä jäähdyttämällä ulkorakenteita. Rahtilaivan sisäosiin vettä ei ole haluttu laskea. Pelkona on että ylimääräinen vesilasti epävakauttaisi tuuliajolla olevan laivan kulkua entisestään.

Laivasta otettujen kuvien perusteella tulipalon on aiheuttanut 200 metriä pitkälle alukselle erittäin vakavia vaurioita. Vuonna 2005 rakennettu rahtialus kykenee kannatteleman 17 738 tonnin lastin.

– Laivalla on riehunut tulipalo keulasta perään saakka… Kaikki on tulessa viisi metriä vesirajasta ylöspäin, satamajohtaja Cabeças totesi aiemmin.

Pahoin vaurioitunut laiva hinataan joko Euroopassa tai Bahamalla sijaitsevaan satamaan.

Lue myös:

    Uusimmat