Maantiepyöräilijä Joona Laukka sijoittui neljänneksi Circuit des Mines -etappiajossa Ranskassa. Laukka jäi kokonaiskilpailun voiton vieneelle Englannin maajoukkuepolkijalle Chris Newtonille hieman päälle kaksi minuuttia. Laukan edelle ehtivät myös Sveitsin Daniel Schnider ja Australian Nathan O'Neill.
Suomalaisista ilahdutti myös Jukka Heinikainen, joka ajoi oivasti 23,5 kilometrin aika-ajossa. Heinikainen nappasi Ranskan ympäriajon ammattilaisten joukossa kakkostilan. Hän hävisi Eddy Seigneurille vain kahdeksan sekuntia.
Laukka jäi aika-ajossa Seigneurista minuutin ja sijoittui yhdeksänneksi. Kokonaiskilpailun kärkimiehillä tempoajo ei sujunut, ja Laukka kipusi edellispäivän yhdeksänneltä sijalta neljänneksi.
Aika-ajon jälkeen samana päivänä ajettiin vielä 111 kilometrin mittainen päätösetappi, jossa Team Mälarenergin tehtävänä oli varmistaa Laukan sija kokonaiskilpailussa. Maastoltaan helpohkolla etapilla ei ollut vaikeuksia ja Laukan sijoitus piti.
-Tämä oli minun parhaimpia kilpailuja pitkään aikaan, Laukka tiivisti lähes 1000 kilometriä pitkän rupeaman.
Heinikainen oli niinikään erittäin tyytyväinen.
-Siitä onkin aikaa, kun näin hyvälle on tuntunut, Heinikainen sanoi aika-ajon jälkeen.
-Minulla ei ollut mitään paineita kokonaiskilpailun suhteen ja pyörä kulki tänään hyvin, hän jatkoi.
Team Mälarenergin joukkueenjohtaja Patrik Serra säteili hänkin tyytyväisyyttä.
-Jukka Heinikaisen ajo oli lähes sensaatiomainen. Hän pystyi amatöörinä nappaamaan kakkostilan ammattilaisten joukossa ja hänen ajonsa oli todella vahvaa tänään. Myös Laukan esitys oli kokonaisuutena kova suoritus. Hän on todellinen ammattimies, jatkoi Serra.
(MTV3)
