Joona Jalkanen uudesta aluevaltauksestaan: Riskit minimissään

Laulaja Kari Tapion poika Joona Jalkanen on aloittanut veljensä manageroinnin ohessa pienyrityksen luotsaamisen.

Hän teki aluevaltauksen elintarvikealalle. Hän hankki mehupuristimen ja aloitti itse omenamehun puristamisen. Hän käy neljällä eri tilalla, joissa on yhteensä kaksisataa omenapuuta.

– Mikäs sen kivempaa, kun levittää pressut puun alle ja mennä kiikkumaan puun latvaan, hän kertoo pilke silmäkulmassa MTV3.fille Dannyn 70-vuotisjuhlakonsertissa

Jalkanen aloitti mehuaseman ylläpitämisen syksyn alkupuolella. Hän on aloittanut tuotteidensa markkinoinnin pienellä mittakaavalla, mutta tavoitteet ovat kovat.

– Tämä on vähän tuotekehittelyssä vielä. Annan naapureille ovelta ovelle, ystäville ja sukulaisille. Ehkä ensi vuonna ne tulevat sitten julkisesti lähikauppoihin toimitukseen.

– Jotain pitää tehdä, kun koulukirjoja ei ole paljon tullut luettua. Ei ollut lukupäätä, niin tarvitsee yrittää vähän kaikkea, Jalkanen pohtii.

Jalkanen on sitä mieltä, että hänen liiketoiminnassaan taloudellista riskejä ei ole. Hän kertoo saaneensa yritysidealleen lämpimän vastaanoton.

– Tässä ei ole mitään riskiä. Se onkin niin kivaa. Omenat eivät maksa mitään. Tämä on hyötyjuttu, kun ihmiset heittävät niin paljon ruokaa roskiin, hän tuumii.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat