Viallisesta Fordista tuli kuluttajariitalautakunnalle melkoinen pähkinä purtavaksi, kun osapuolina olivat auton ostajan ja myyjän lisäksi myös leväperäisesti toiminut autokorjaamo. Vian syy selvisi nopeasti, mutta sitten homma meni hankalaksi. Myyjä tarjoutui maksamaan puolet auton korjauskustannuksista, mutta tämä ei kuluttajalle käynyt.
Kuluttaja oli ostanut myyjäliikkeeltä elokuussa 2020 runsaat 200 000 kilometriä ajetun Ford Kugan 9 500 eurolla.
Noin viikkoa myöhemmin auton käynnistyksessä ilmeni vika, ja auto hinattiin myyjän osoittamalle korjaamolle, jossa Fordiin vaihdettiin polttoainesuodatin. Vika kuitenkin toistui tästä alle kahta viikkoa myöhemmin kahtena peräkkäisenä päivänä, ja auto päätyi jälleen korjaamolle, mutta tällä kertaa toisaalle.
Korjaamon mukaan autoon oli tankattu väärää polttoainetta, minkä kuluttaja kiisti. Korjaamo kieltäytyi luovuttamasta autoa ennen laskun maksamista, mutta kuluttaja vetosi siihen, ettei hänelle oltu annettu tietoa auton vian syystä tai korjauskustannuksista ennen auton korjaamista.
Lue myös: Rahoitusyhtiö ei antanut osamaksu-Skodalle maastavientilupaa – kuluttajalta lähes 12 000 euron vaatimus
Lisäksi korjauskustannusten päälle oli lätkäisty tuntuva lisämaksu pitkästä koeajosta. Kahdeksan tunnin koeajosta veloitettiin 50 euroa tunnilta.