Jenni Anttilan vauva syntyy kesään mennessä.
Jääkiekkoilija Pasi Nielikäisestä pari vuotta sitten eronnut Jenni Anttila järjesti todellisen yllätyksen saapuessaan seuraamaan Miss Helsinki -finaalia keskiviikkona Helsingissä.
- Vauva syntyy kesään mennessä, Jenni Anttila kertoi MTV3.fin Viihdeuutisille.
Jennin vatsa oli pyöristynyt ja kaunis nainen poseerasi mielellään valokuvaajille.
Kuka on lapsen isä?
- Sitä en halua kertoa, Jenni totesi.
Kauneuskisoissakin menestynyt Jenni Anttila on pitänyt yksityiselämänsä visusti salassa.
Jenni Anttilan ja Pasi Nielikäisen kuusi vuotta kestänyt liitto päättyi kesällä 2010. Ex-pariskunta oli menossa käräjille helmikuun 16. päivänä, mutta asiassa yritetään saada aikaan sopu. Oikeusprosessissa Nielikäistä vastaan nostettiin syyte kunnianloukkauksesta ja laittomasta uhkauksesta. Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet vuonna 2010 eli samana vuonna kuin pariskunta on päätynyt eroon.
Onnellinen käänne Jennin elämässä on tapahtunut kaikessa hiljaisuudessa, sillä kaunotar myönsi vauvan syntyvän kesään mennessä. Hän kertoi, että parin vuoden takaisen eron jälkeen elämässä on tapahtunut paljon.


