Mainos

Jätevedestä suolistobakteereja Kallaveteen

Kuopion Kallaveteen viikonvaihteessa päässeet jätevedet ovat lianneet Väinölänniemen läheisen vesialueen.

Kuopion Väinölänniemellä koko tutkimusalueelta on löydetty alustavissa tutkimuksissa runsaasti suolistoperäisiä bakteereja. Näytteitä on otettu mm. Väinölänniemen uimarannan läheiseltä selältä, Varvisaaren syvänteestä sekä pumppaamon purkuputken edustalta Kallanrannankadun kohdalta.

Kaupungin juomaveteen päästöillä ei ole vaikutusta, mutta talviuimareita kehotetaan varovaisuuteen.
-Jos varovaisuutta noudattaa, talviuintia voi alueella jatkaa. Se edellyttää, että vettä ei mene silmiin ja suuhun ja että suihkussa käydään, kertoo toiminnanjohtaja Jorma Ronkainen Savo-Karjalan vesiensuojeluyhdistyksestä.

Bakteeritutkimusten tulokset valmistuvat torstaina. Ronkainen pitää tärkeänä, että vesialueen seurantaa jatketaan. Viranomaiset pohtivat keskiviikkona, onko selvitysaluetta syytä laajentaa.
-Talvella bakteerit elävät vedessä kauemmin kuin kesällä ja voivat levitä tuulien ja virtausten mukana.

Kallaveteen pääsi viikonvaihteessa arviolta 16000 kuutiota puhdistamatonta jätevettä, kun pumppaamon kuivanapitopumppu rikkoutui. Tiistaina saadut ensimmäiset tutkimustulokset osoittivat, että ammoniumtypen ja fosforin arvot olivat kohonneet selvästi purkuputken lähistöllä.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.