Jarmo Lampela sai elokuvataiteen valtionpalkinnon

Ohjaaja Jarmo Lampela sai tämänvuotisen elokuvataiteen valtionpalkinnon. Tunnustuksen myöntää valtion elokuvataidetoimikunta. Kulttuuriministeri Kaarina Dromberg (kok.) luovutti 13 000 euron palkinnon Lampelalle tiistaina Helsingissä.

Valtion elokuvataidetoimikunta toteaa perusteluissaan Lampelan olevan omaperäinen ja poikkeuksellisen laaja-alainen elokuvantekijä, joka liikkuu suvereenisti persoonallisista pitkistä elokuvista tv-draamasarjojen kautta lastennäytelmiin.

Erityisen tärkeätä hänen työstään tekee toimikunnan mielestä juuri se, että hän on tehnyt elokuvia ja näytelmiä varsinkin nuorisolle ja lapsille. Sillä tätä kautta nuoret katsojat saavat mahdollisuuden astua taiteen maailmaan. Useimmat Lampelan töistä perustuvat alkuperäiskäsikirjoituksiin, tekijän ja hänen työtovereittensa omiin näkemyksiin nykymaailmasta ja sen asukkaista.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat