Jarmo Kekäläinen järkyttyi joukkueestaan – löi vaatimuksen Patrik Laineelle: "En usko, että se olisi liikaa pyydetty"

Columbus Blue Jackets päihitti tuoreessa ottelussaan jääkiekon NHL:ssä komeasti hallitsevan mestarin Tampa Bay Lightningin vieraissa 3–1, mutta ehti kärsiä sitä ennen neljä tappiota peräjälkeen. Seuran GM Jarmo Kekäläinen oli otteista järkyttynyt.

Tampa-ottelua edeltäneen tappioputkensa viimeisimmät 1–3- ja 1–4-tappiot Columbus kärsi divisioonan hännänhuippua Detroit Red Wingsiä vastaan.

– Se oli järkyttävää. Ajatella, että olimme ajoittain pelanneet parasta jääkiekkoamme juuri ennen sitä (Carolina Hurricanesia vastaan). Se, että menemme Detroitiin ja pelaamme tuolla tavalla, tulemme lyödyiksi noin kahdesti, ei ole hyvä asia, Kekäläinen paalutti The Athleticin mukaan.

Kritiikkiä mediassa on ladattu myös vanhan liiton metoideistaan ja kovasta kurinpidostaan tunnettuun Columbus-päävalmentaja John Tortorellaa kohtaan. Kekäläiseltä kysyttiin, muistuttaako Blue Jackets millään lailla Tortorellan valmentamaa joukkuetta.

– Se ei näytä joukkueelta, näin sen asettelisin.

– Olen varma, että Tortorella on yhtä turhautunut kuin kaikki muutkin juuri nyt.

Kekäläinen korosti kuitenkin, ettei kaikkea kuraa voida kaataa yhden henkilön päälle.

– Pelaajilla pitäisi olla riittävästi ammattiylpeyttä yrittääkseen aina parhaansa, pelata joukkueelle, logolle ja organisaatiolle. Juuri nyt emme näytä sellaiselta joukkueelta, Kekäläinen sanoi ennen kuin Tampa kaatui.

Columbus on kahdeksan joukkueen divisioonassaan kuudentena, kun joka divisioonasta neljä parasta etenee pudotuspeleihin.

"Voimahyökkääjänä oleminen ei tarkoita sitä"

Kun joukkueella on pääosin mennyt heikosti, myös tammikuussa Winnipeg Jetsistä kovin odotuksin hankitun suomalaistykki Patrik Laineen esitykset ovat jääneet vaisuiksi. Hyökkääjä on ollut kuin varjo aiemmasta itsestään.

Tortorellan tavoin Kekäläinen toivoo, että Laine voisi olla entistä monipuolisempi pelaaja, paljon muutakin kuin erinomainen ampuja.

– Jokaisen pelaajan tässä liigassa täytyy pystyä pelaamaan molempiin suuntiin, jos mielii olla voittavassa joukkueessa. En usko, että se olisi liikaa pyydetty keneltäkään. Tässä liigassa näkee kaikista lahjakkaimpia jätkiä, jotka eivät ole vielä voittaneet mestaruutta. Jokaisen täytyy omaksua joukkueen konsepti ja olla kahden suunnan pelaaja voittaakseen Stanley Cupin, Kekäläinen sanoi.

– Laineen kanssa käymieni keskustelujen perusteella hän ymmärtää täsmällisesti, mitä häneltä vaditaan. Kukaan ei yritä tehdä hänestä rouhijaa. Voimahyökkääjänä oleminen ei tarkoita sitä. Se tarkoittaa sitä, että käytät kokoa hyväksesi pysyäksesi kiekossa. Luot enemmän paikkoja, kun sinulla on kiekko enemmän hallussasi.

Laine on pelannut yhdeksän viimeistä ottelua ilman maalin maalia. Maalipaikoillakaan häntä ei ole enää juuri nähty, ja myös laukaukset ovat jääneet vähiin.

Lue myös:

    Uusimmat