Näyttelijä Jamie Lee Curtis ei ujostele punaisella matolla, vaikka tähti onkin jo Hollywodin varttuneempaa kastia.
Näyttelijä Jamie Lee Curtis on kuulunut Hollywoodin kärkikastiin jo vuosikymmenien ajan. Alun perin Scream Queen -lempinimen saanut nainen niitti mainetta eritoten kauhuelokuvien vakuuttavana kirkujana, mutta myöhemmin hänet on nähty urallaan myös komedioissa ja draamaelokuvissa.
Tähden pitkälle uralle mahtuu myös vaikeuksia, sillä Curtis kärsi muun muassa alkoholismista ja kipulääkeriippuvuudesta, mutta on ollut selvillä vesillä vuodesta 1999 ja pitääkin tätä suurimpana saavutuksenaan.
Curtis on jo 53-vuotias, mutta pitkän uran tehneen tähden tyylistä tätä ei huomaa. Curtis on nähty punaisella matolla usein rohkeissakin asuissa, ja hauskoissa yksityiskohdissa, kuten pinkissä peruukissa.
Upeinta tähden tyylissä on kuitenkin se, että useimmiten nainen edustaa itseään rohkeasti ikäisensä näköisenä, nyt jo voimakkaasti harmaantuneena tähtenä. Katso kuvat kypsän tähden rohkeista tyyleistä!
TOSI VALHEITA Subilla sunnuntaina 3.6. kello 21.
(MTV3)
