Ylen pitkäaikainen musiikkitoimittaja Jake Nyman on koskettanut radio-ohjelmillaan satojatuhansia suomalaisia. Henkilökohtaisessa elämässä Nyman on kokenut kohtuuttoman paljon surua: Kymmenen viime vuoden aikana Nyman on menettänyt kaksi lastaan sekä elämänkumppaninsa.
Suorasanaisessa muistelmateoksessaan Monen vuoden jälkeen – radiomiehen muistelmat (Gummerus) Nyman palaa muun muassa 1970-luvun alkuun, kun rock-musiikkia kuultiin yhä enemmän kotimaan radioaalloilla.
Jake Nyman tunnetaan esimerkiksi sellaisista radio-ohjelmista, kuin Rockradio, Kovan päivän ilta, Onnenpäivä, Tähtisumua ja niin äärettömältä tuntuva lista erilaisia muita ohjelmia, että niitä on lähes mahdoton luetella.
Nyman päätyi radioon alkujaan Heikki "Hector" Harman ansiosta.
Lue myös: Toimittaja Jake Nyman kirjoitti kirjan autoista suomalaisessa musiikissa – oli itsekin tehdä Anglian ratissa "teuvot" jouluaattona 1968
– Heikki oli ainoa kuukausipalkkainen pop-toimittaja Ylellä siihen aikaan. Hän tarvitsi apulaisen [Pop eilen – tänään -ohjelmaan] ja eräs ystäväni sai hänet vakuuttuneeksi siitä, että olisin hyvä mies siihen hommaan.
– Kävin tekemässä koenauhan, se hyväksyttiin ja ajettiin vielä sellaiseen ulos radiossa. Sillä tiellä ollaan, Nyman summaa radiouransa alkuvaiheita Viiden jälkeen -ohjelmassa.
Rockradio-ohjelma [1980–1990 ja 2000–2009] koki ennen alkuaan, syystä tai toisesta, vastustusta. Nyman kumppaneineen oli kuitenkin vakuuttunut siitä, että levällään olleet erilliset pop- ja rock-aiheiset ohjelmat kannattaisi koota omaksi eheäksi ja itsenäiseksi toimitetuksi kokonaisuudeksi – kahden tunnin makasiiniohjelmaksi.
– Halusimme tehdä koko homman omalla journalistisella tyylillä, joka poikkesi aika paljon vielä tuolloin Ylen tuollaisesta kansaa sivistävästä, esitelmöivästä tyylilajista.
