Erikoishaastattelu: Televisiolegenda Hannu Karpo, 78, loi uransa kansan puolestapuhujana ja valtaapitävien periksiantamattomana haastajana – näin hän itse ajattelee työstään nyt: "Ainahan asiat jäävät kesken"

5:58
Reportterilegenda Hannu Karpo kertoo erikoishaastattelussa yllä olevalta videolla, mitä on tehnyt tv-uran päättymisen jälkeen: "Se oli suuri helpotus"

Hannu Karpo on yksi suomalaisen journalismin historian tunnetuimpia televisiotoimittajia, joka muistaa itsekin yhä ne lukuisat ihmiset, joiden kokemiin vääryyksiin hän paneutui pitkän uransa aikana.

Päivänä, jolloin vuoden 2020 syksyn ensimmäinen myrsky nimeltään Aila pyyhki yli Suomen, helsinkiläisessä ravintolassa kävi oma, odotettu kuhinansa. Paikalla oli pitkän linjan reportterilegenda Hannu Karpo, 78, josta jokainen paikalla ollut toimittaja halusi saada osansa. Vuosien ajan julkisuudesta vetäytynyttä hiljaiseloa viettävä Karpo antaa päivän aikana liudan harvinaisia haastatteluja, sillä syyskuun lopulla ilmestyy hänen urastaan sekä elämästään kertova dokumenttielokuva Karpo

Mies itse myöntää rehellisesti, ettei niinkään perusta dokumenttielokuvasta, joka kantaa hänen nimeään. Karpon mukaan elokuvalla ei ole hänelle itselleen minkäänlaista merkitystä. 

– Olen ne kaikki asiat elänyt, olen silloin kokenut ne hommat, siinä ei ole mitään lisättävää eikä pois otettavaa. 

Uransa aikana Karpo ei edes suostunut esimiestensä vaatimukseen siitä, että hänen tulisi kirjallisesti raportoida siitä, mitä hänen ohjelmansa tulisi pitämään sisällään. 

Jos hän olisi kirjoittanut asian ylös, Karpo olisi mielestään elänyt tuolloin asian uudestaan. Eikä hänellä ollut mitään tarvetta kerrata asioita. 

– Nyt eletään tätä päivää. Joskus unissa näen vielä, että teen televisio-ohjelmia, mutta harvemmin. 

Pitkää uraansa Karpo katsoo taaksepäin kuitenkin hyvillä mielin. Karpo aloitti uransa toimittajana jo lukioikäisenä, jonka jälkeen hän eteni Suomen Television ajankohtaistoimituksen kautta Yleisradion palvelukseen, jossa mies aloitti vuonna 1963. Ylellä Karpo työskenteli 1980-luvun alkuun asti, josta hän päätyi muutaman printtimedian puolella vietetyn vuoden jälkeen MTV:lle vuonna 1983, jolloin hän aloitti kulttimaineeseenkin nousseen ohjelmansa Karpolla on asiaa

Karpo tuli uransa aikana tunnetuksi periksiantamattomana, suorana ja rohkeana toimittajana, joka keskittyi työssään erityisesti suomalaisen yhteiskunnan epäkohtiin. 

Oman uransa merkitystä suomalaiselle journalismille Karpo ei tohdi arvioida, vaikka hän onkin yksi alan kiistattomista legendoista. 

– Olen jonkin verran käynyt luennoimassa journalismista, televisiojournalismista sekä Helsingin yliopistossa että varsinkin Tampereen yliopistossa, sekä Sanoma-opiston toimittajakoulussa. Ja kun joku kysyy, että mikä sun koulutus on, mä sanon, että kaksi tuntia televisiotekniikkaa Yleisradiossa ollessani. Näin ollen olen päässyt tai joutunut luennoimaan asiasta, josta en tiedä mitään. 

"Olen nyt eri tavalla jotain, kuin silloin, kun mä tein töitä"

Karpolla on asiaa -ohjelmaa esitettiin MTV3-kanavalla vuosien 1983-2007 aikana. Ohjelmassa pureuduttiin ongelmiin, joita suomalaiset ympäri maan kokivat esimerkiksi erilaisten viranomaisten toimesta. 

Uransa aikana Karpo tuli tunnetuksi kansan peittelemättömänä ja anteeksipyytelemättömänä äänenä sekä piikkinä valta-asemassa olevien lihassa. Työvuosiensa aikana Karpo sai tuhansia ja jälleen tuhansia yhteydenottoja kaikkialta Suomesta erilaisten ongelmatapausten tiimoilta. 

Karpolla onkin yhä tallessa laatikollinen aiheita, joista hän aikoinaan päätti vielä jonain päivänä tekevänsä juttuja. 

– Mutta ainahan asiat jäävät kesken. Elin sillä tavalla etukäteen, että mulla oli aina semmoinen muutaman kymmenen hyvän aiheen varasto. Ja nyt niitä on, niin sanottuja hyviä aiheita, joista suurin osa on mennyt vanhaksi, koska siitä on jo toistakymmentä vuotta, kun Karpolla on asiaa -ohjelmaa tehtiin. 

Kuuluisa ohjelma tuli päätökseensä vuonna 2007, jonka jälkeen Karpo vetäytyi eläkkeelle uraltaan televisiotoimittajana. Karpon mukaan televisiotöiden päättyminen 50 vuotta kestäneen uran jälkeen oli suuri helpotus. Toimittajalla oli vihdoin aikaa myös muille elämän tärkeille asioille, joita ovat olleet esimerkiksi perhe, luonnossa kulkeminen sekä matkat Lappiin. Lisäksi Karpo on siirtynyt tekijästä television ahkeraksi sekä kriittiseksi kuluttajaksi, joka muun muassa katsoo tarkalla silmällä niin suomalaisia kuin muissa Pohjoismaissa tehtyjä saamenkielisiä uutisia. 

Tuoreessa, Karpon urasta kertovassa dokumenttielokuvassa on yksi pysäyttävä kohta, jossa toimittaja toteaa, "ettei hän ole enää mitään".  Toisaalta, enää hän ei välttämättä haluakaan olla kummempaa, kuin rauhassa elelevä Hannu Karpo. 

– Miksi mun pitäisi olla jotain? Oltu aikamme ja se oli sitä aikaa. En mä tiedä, kuka toteaa, "etten mä ole mitään", mutta mä olen nyt eri tavalla jotain, kuin silloin, kun mä tein töitä.

– Jos ei muuta, niin ihmiset saavat sitten muistikuvina kertoa millaista oli, kun Karpo kävi tai millaisia seurauksia sillä oli. Tästä dokumentista olisin enemmän odottanut sitä, että mitä niillä ohjelmilla saatiin aikaan. Mutta mä ymmärrän, että kymmenen litran ämpäriin ei mahdu sataa litraa vettä. 

Vaikka aika kuluu, kohtaamiset eivät unohdu

Ihmisiä, joita Karpo kohtasi uransa aikana, oli lukematon määrä. Kun kuvausryhmä kurvasi pois apua kaivanneen ihmisen pihamaalta, ei yhteydenpito kuitenkaan välttämättä loppunut siihen. Karpo muisti jo uransa aikana sekä muistaa yhä ihmisiä, keitä hän on tavannut uransa aikana, eri puolilta Suomea, erilaisten asioiden tiimoilta. 

Ja yhä ajellessaan ympäri Suomea, Karpo saattaa ottaa suunnaksi lähteä tapaamaan jotakin vanhaa tuttua ohjelman kuvausten ajoilta. 

– He eivät ole enää ihmisiä, jotka tarvitsevat sosiaaliapua tai muuta apua, mutta siellä on semmoisia elinikäisiä ystäviä tai niiden yksinäisiä miehiä tai yksinäisiä leskiä. 

– Luonnollinen poistuma on vaan harmi kyllä harventanut, niin joka kerta kun jonnekin ajan ja mietin, että nyt käyn katsomassa sitä, niin paljastuu, ettei häntä enää ole. 

Erityisesti Karpolle ovat jääneet mieleen tapaukset, joissa oltiin tekemisissä vakuutusten kanssa. Järjestelmä on laadultaan sellainen, mitä Karpo ei itse ymmärrä eikä myöskään arvosta. 

Monipuolisten aiheiden ja monenlaisten ihmiskohtaloiden kanssa töitä tehtäessä objektiivisuus oli myös aikoinaan Karpon mukaan toisinaan koetuksella. 

– Niin kuin sanonta sanoo, että armo oikeuden edellä. Monesti tuli sellainen sääli, että jätti tekemättä tai halusi vähän kaunistellen tehdä. Että kyllä siinä joutui sellaisen inhimillisen puolen punnitsemaan. 

Tänä päivänä suomalainen journalismi voi Karpon mielestä hyvin. Hän kuitenkin toivoo, että epäkohtiin puututtaisiin tiukemmalla ja konkreettisemmalla otteella: menemällä paikan päälle tarkastelemaan ongelmaa, eikä keskustelemalla siitä studiossa, jossa kosketuspinta todellisuuteen saattaa jäädä monesti ohueksi.

– Ennen vanhaan mentiin sinne tapahtumapaikalle ja kuvattiin, että miten se käsiteltävä asia toimii oikeassa, elävässä elämässä. Tämä on vähän onneton tilanne. 

Työ vaati myös omat uhrauksensa

Vaikka Karpo ei ole ollut juurikaan julkisuudessa ohjelmansa loppumisen jälkeen vuonna 2007, ei hän ole kuitenkaan poistunut suomalaisten mielistä. Hiljattainkin toimittaja oli kukkaostoksilla rautakaupassa, kun hänen autonsa ympärille kerääntyi piiri ihmisiä. 

Karpon vaimo ihmetteli tilannetta: olivatko ihmiset Karpolle tuttuja? 

– Sanoin, että eivät olleet, mutta meistä tuli kyllä tuttuja, Karpo nauraa. 

Tällaisista kohtaamisista Karpo ei ole sanojensa mukaan koskaan pahoillaan, päinvastoin. On mukavaa, kun ihmiset muistavat. 

Koska työ vaati myös omat uhrauksensa. Kiireisten työvuosien aikana perhe jäi taka-alalle, kun toimittajan aika kului tien päällä. Dokumentissakin nähdään, kuinka Karpon poika Sampo Karpo toteaa lasten joululahjojen joskus unohtuneen, kun isä keräsi ja toimitti lahjoja työnsä puolesta tapaamilleen vähäosaisille ja yhteiskunnan kolhimille. 

Karpo sulkee silmänsä ja miettii tarkkaan, kun häneltä kysyy perinnöstä, jonka hän loi uransa aikana. Lopulta hän toteaa, että asiaa olisi kysyttävä ihmisiltä, jotka ovat olleet hänen vaikutuspiirinsä alaisia. 

Yksi asia on kuitenkin varma: Karpo ei koskaan katunut polkua, jolle hän valitsi lähteä lukioikäisenä.

– Olen aina sanonut, kun olen käynyt luennoimassa, että tämä on hieno ammatti, että onneksi olkoon, että olette valinneet oikein. Ei ole maksettu oikein, mutta työ on antanut muuten paljon tyydytystä. 

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja