Israelilaisjohtajat onnittelivat joukkojaan

Israelin ylin johto on kiitellyt armeijan toimintaa Hamas-johtaja Abdel Aziz Rantisin surmanneessa iskussa.

Israelin pääministeri Ariel Sharon on tyytyväinen armeijan menestykselliseen iskuun.


Useat israelilaisjohtajat ovat onnitelleet armeijaa äärijärjestö Hamasin johtajan Abdel Aziz Rantisin surman johdosta. Rantisi sai surmansa eilen illalla Israelin armeijan ohjusiskussa.

Israelin armeijan radion mukaan pääministeri Ariel Sharon vakuutti iskun jälkeen taistelun terrorismia vastaan jatkuvan edelleen. Radion mukaan Sharon aikoo kuitenkin jatkaa suunnitelmia Israelin joukkojen vetämiseksi pois Gazan alueelta.

Myös ministeri Uzi Landau iloitsi Rantisin surmaamisesta ja korosti, että Israel aikoo jatkaa "terroristien eliminoimiseen" tähtäävää politiikkaansa.

-Israel iski terrorismin taustavaikuttajan kimppuun, jolla oli verta käsissään. Niin kauan kuin palestiinalaishallinto ei nosta sormeaankaan taistellakseen terrorismia vastaan, Israelin on tehtävä se itse, sanoi puolestaan maan ulkoministeriön edustaja Jonathan Peled uutistoimisto Reutersille.

Israel yritti surmata Rantisin jo viime vuoden kesäkuussa. Rantisi ja hänen teini-ikäinen poikansa haavoittuivat tuolloin autoon kohdistuneessa helikopteri-iskussa Gazassa.

(MTV3-AFP-STT)

Lue myös:

    Uusimmat