Israelin armeija väittää löytäneensä äärijärjestö Hamasin tunnelin YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestön UNRWA:n päämajan alta Gazan kaupungissa.
Armeijan mukaan esimerkiksi tunnelin sähköt tulivat UNRWA:n rakennuksesta.
Israelin mukaan rakennuksesta löytyneet asekätköt ja dokumentit todistavat sen olleen Hamasin terroristien käytössä.
UNRWA vastasi väitteeseen kertomalla, ettei ole käyttänyt rakennusta lokakuun 12. päivän jälkeen, sillä Israelin joukot olivat ohjeistaneet sen henkilöstöä lähtemään rakennuksesta. UNRWA:n mukaan Israel oli tarkastanut rakennuksen viimeisen kerran syyskuussa eikä ole sen jälkeen virallisesti informoinut järjestöä väitetystä tunnelista.
Hamas iski Israeliin 7. lokakuuta, minkä jälkeen Israel aloitti tuhoisan vastahyökkäyksensä. UNRWA vaati tunnelisyytöksistä riippumatonta tutkintaa.
Monet maat ovat katkaisseet UNRWA:n rahoituksen sen jälkeen, kun Israel syytti järjestön työntekijöitä osallisuudesta Hamasin lokakuiseen hyökkäykseen.
Uusimmat
-
07:45
Entinen Leijonat-kapteeni: Näin Itävalta-fiasko perattiin suljettujen ovien takana
-
07:33
Jere testasi kikan maitotölkin "jurppivaan korkkiin"
-
07:29
Sisäpiirilähde: Venäjän kenraalikunnassa kuhisee – useita eroja ja Gerasimov ulos?
-
07:28
Huuhkajat-tähti otti askeleen lähemmäs Valioliigaa
-
07:03
Jesse Puljujärveltä jylhä väite Leijonien NHL-lupauksesta – yksi heitto sai repeämään
-
07:01
Kohtalonhetket käsillä: Suomeen suunnitellulla 260 miljardin jättipotilla on jo kiire
-
06:49
Kommentti: Kansankirkko on ajautunut tosiuskovaisten klikin panttivangiksi – pieni joukko tyrmää muutokset
-
06:28
Salakavalat syyt saavat verenpaineen nousemaan – huomioi nämä arjessasi
-
06:19
Carolina hukkasi johtoasemansa – suomalaistähdet passitettiin kesälomalle
-
06:16
Räjähdyksiä Venäjän laivaston uudessa tukikohdassa
-
06:05
27 vuotta moottoripyöräpoliisina ollut Sami kertoo rajusta takaa-ajosta, jossa pyörä lähti lunastukseen: "Sitten sukellettiin"
-
06:01
Jukka Jalonen jyrähti Leijonien ykkösketjusta – napautti kovan väitteen
-
05:50
MTV:n tiedot: Kansanedustajien matkakohteista erimielisyyksiä – "Emme saa antaa vääriä signaaleja"
-
05:32
Ex-vakuutusetsivä muistaa yhä epämiellyttävän petoksen – kuolleella pennulla rahastettiin uudelleen ja uudelleen
-
05:30
Grand Theft Auto VI -pelin julkaisuajankohta selvisi
-
05:25
Kanadassa öljykaupunkia uhanneen maastopalon eteneminen laantui
-
05:20
Helle hellinee tänäänkin – ensi viikolla ei
-
02:00
Keva: Kuntapäättäjien näkemykset kuntiensa tulevaisuudesta heikentyneet rajusti
-
00:01
Finanssiala: Kolme prosenttia suomalaisista menettänyt rahaa digihuijauksissa
-
23:58
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
Lataa lisää