Iso palloilusarja jatkuu vielä Venäjällä – suomalaistähti hämillään: "Kukaan ei tiedä, mihin ollaan menossa"
Samalla kun Venäjän jääkiekko-, jalkapallo- ja koripallosarjat jäävät tauolle koronavirustilanteen myötä, Venäjän lentopallon pääsarjassa pelit vielä jatkuvat. Siperialaisen Kuzbass Kemerovon suomalaistähti Lauri Kerminen on ymmällään siitä, missä mennään.
Kermisen Kuzbass pelasi viime viikon keskiviikkona Mestarien liigassa vieraspelin puolalaista ZAKSA Kedzierzyn-Kozlea vastaan, mutta sen jälkeen Mestarien liiga keskeytettiin. Sunnuntaina Kuzbass aloitti Venäjällä pudotuspeliurakkansa vieraissa Dinamo-Loa vastaan, ja Pietarissa käydyssä ottelussa oli yleisö mukana kuten ennenkin.
– Lauantaina edessä oleva kotipelimme pelataan käsittääkseni ilman katsojia. Joka päivä on ihan uusi päivä. Kukaan ei tiedä, pelataanko loppuun asti. Voi hyvin olla, että aamulla kun herään, on pistetty poikki. Ei tässä kukaan varmaan tiedä, mihin päin ollaan menossa, mutta tällä hetkellä ainakin pelataan, Kerminen pyöritteli tiistai-iltana MTV Urheilulle puhelimitse.
Muu urheilumaailma on seisahtunut, ja tuoreeltaan myös KHL koordinoi Venäjällä huhtikuun 10. päivään ulottuvan ottelutauon yhdessä maan jalkapallo- ja koripallosarjojen kanssa. Vaikka lentopallo jatkuu vielä Venäjällä, Kerminen ei ole huolissaan.
– On varmasti vain ajan kysymys, kun koronavirus tulee olemaan melkein joka paikassa. Jossain vaiheessa se sitten menee pois.
– En ole siitä stressannut enkä panikoinut. Sama on tiimissä, aika leppoisin mielin ollaan kuitenkin vielä saatu mennä. Totta kai hygieniasta olen pitänyt huolta ja vältellyt ihmisiä.
Kerminen kuitenkin toteaa, että joukkueen kanssa tiiviisti oltaessa kontaktia on vaikea välttää. Peleissä joukkue ei ole sinänsä tehnyt mitään eri lailla, esimerkiksi karsinut tilanteiden jälkeisiä läpyjä pois.
"Vähän huonohan tässä on itse lähteä lentolippuja ostamaan"
Arki Kermisellä on ylipäätään jatkunut normaaliin malliin. Reitti kulkee pitkälti asunnon ja harjoitushallin väliä.
– Ei tässä aikaa kauheasti muuhun ole.
Vaikka Suomen maajoukkuepelaaja olisi mielellään kotimaassaan perheen luona, hän toteaa, että tilanne on mitä on.
– Vähän huonohan tässä on itse lähteä lentolippuja ostamaan ja lentää Suomeen. Pomoja pitää sen verran kuunnella, että jos pelataan, niin sitten pelataan. Sitten kun kausi menee pakettiin, sitten se on paketissa.
– Haluan tunnollisesti olla niin pitkään kuin pitää olla sen mukaan mitä seura ja Venäjän lentopalloliitto haluaa. En halua polttaa mitään siltoja mihinkään suuntaan ja alkaa haukkumaan. Hyvin on hoidettu hommat tähänkin asti, ja luulen, että tästä eteenpäinkin hymyissä suin saa jatkaa, Kerminen niputtaa.
Uusimmat
-
17:35
Sarjajumbo HPK löi löylyä kiukaalle Vaasassa – nuorelle hyökkääjälle uran avausmaali
-
17:35
Näin pääset alkuun säästämisessä ja saat lisää tuloja – varallisuusvalmentaja paljastaa suurimman riskin sijoittamisessa
-
17:21
Suomalaishiihtäjä kuvaili mahtipäiväänsä hilpein sanankääntein – "Jos maapallossa olisi kahvat, olisi voinut nousta"
-
17:06
MTV Uutiset seuraa Indonesian lentoturmaa – kone lähti liikkeelle puoli tuntia myöhässä rankkasateen takia, merivoimat matkalla onnettomuuspaikalle
-
17:03
Suomalainen Riitta Hawi oli yksi ensimmäisistä, joka sai koronarokotteen Israelissa: "Suomeen verrattuna tämähän oli loistavaa hoitoa"
-
17:02
Adam kritisoi "säädytöntä" kuvaa tamponista ja joutui pian keskelle somekiistaa: "Jos pidät tuota säädyttömänä..."
-
16:58
Taktinen kömmähdys vei Krista Pärmäkosken mahdollisuudet palkintopallille: "Vähän harmittaa"
-
16:54
Laulu rakkaudelle -ohjelmaa ylistetään somessa – matalaa profiilia viime vuodet pitäneen suosikkiartistin paluu ruutuun villitsi Twitterissä
-
16:36
Jäihin pudonnut useita ihmisiä tänään – Tampereen keskustan läheltä löytyi hukkunut
-
16:36
Löydettiinkö kadonneen lentokoneen osia mereltä? Tämä kuva leviää nyt maailmalla
-
16:29
Näin julkisuudesta tutut henkilöt reagoivat Trumpin Twitter-tilin sulkemiseen – Hillary Clinton ei tarvinnut edes sanoja, pelkkä symboli riitti
-
16:28
Suomalaishiihtäjän loistohiihto kuivui kasaan, kun "kaveri tuli syliin" – "Vähän ärsyttää, aika paljonkin"
-
16:03
MTV Uutiset seuraa Washingtonin tapahtumia: Trumpin virkasyytettä saatetaan edistää maanantaina
-
15:41
Maria Guzenina oli 12-vuotias, kun hänen isänsä jätti hänet – valtava trauma ajoi isän lohduttomaan ratkaisuun
-
15:37
Ainakin kolme ihmistä on kuollut Espanjan historiallisen rajussa lumimyrskyssä – koditon mies jäätyi kuoliaaksi
-
15:37
Krista Pärmäkoskelta upea hiihto Val di Fiemmen sprintissä – ruotsalaisilta mykistävä esitys
-
15:26
Hän on poliisi, jonka elämä päättyi Washingtonin mellakoissa: "Kuoli puolustaessaan kongressia"
-
15:20
Himoitsetko hampurilaista, mutta haluaisit syödä terveellisemmin? Lennyn ehdotus kerännyt liki kolme miljoonaa katselukertaa: "Näyttää hyvältä"
-
15:06
Tiril Eckhoff jatkoi vahvasti Oberhofissa – Mari Eder nousi maailmancupin pisteille
-
15:00
Krista Pärmäkoski hurjasteli erävoitolla jatkoon – miesten suomalaisvalopilkku säväytti taas
-
Lataa lisää

