IS: Seksuaalirikoksia tutkinutta rikoskomisariota syytetään raiskauksista

Poliisia syytetään lukuisista raiskauksista ja kahdesta pahoinpitelystä, kertoo Ilta-Sanomat.

Epäillyt teot ovat tapahtuneet vuosien 2015 ja 2018 välisenä aikana. Tekojen epäillään tapahtuneen vapaa-ajalla miehen työskennellessä poliisissa rikoskomisariona ja "muussa valtion virastossa". 

Ilta-Sanomien mukaan epäillyissä rikoksissa on yksi asianomistaja.

Syytetty rikoskomisario lehden mukaan esiintynyt julkisuudessa antaessaan kommentteja medialle rikosjutuista, joissa hän on toiminut tutkinnanjohtajana.

Ilta-Sanomien mukaan syytteet nostettiin viime kuussa ja niitä on määrä käsitellä käräjäoikeudessa loppuvuodesta.

Mies on kiistänyt syyllistyneensä rikoksiin ja kertonut syytteiden taustalla olevan päättyneen parisuhteen. Miehen kerrotaan sanoneen, ettei poliisiura päättynyt rikosepäilyihin.

Lue myös:

    Uusimmat