Iranilaiset käärmeissään presidenttinsä kohtelusta New Yorkissa

Ahmadinejadin kohtelun New Yorkissa tuomitsi myös muun muassa Iranin juutalaisyhteisö, joka on muuten suhtautunut presidenttiin varauksellisesti.

Iranilaiset ovat tuominneet presidentti Mahmud Ahmadinejadin kohtelun Yhdysvalloissa. Arvosteluun yhtyivät myös maan uudistusmieliset voimat.

Arvostelu liittyi etenkin presidentin alkuviikosta Columbian yliopistossa pitämään puheeseen. Yliopiston rehtori esitteli Ahmadinejadin julmana pikkudiktaattorina, ja presidentti sai kuulla pilkkahuutoja pitämänsä puheen aikana.

Uudistusmielisen Etemad-sanomalehden mukaan Ahmadinejadin loukkaaminen ulkomailla on yhtä kuin koko Iranin loukkaaminen, vaikkeivat uudistumismieliset muuten presidentin kantoihin yhtyisikään.

Varhain aamulla Suomen aikaa Ahmadinejad puhui YK:n yleiskokouksen avajaisissa, jossa hän ei säästellyt sanojaan rusikoidessaan Yhdysvaltoja. Presidentti puhui "tietyistä, yliolkaisista kansakunnista", jotka polkevat ihmisoikeuksia, romuttavat perhearvoja ja halveksivat naisia.

Selkeimmin Ahmadinejad viittasi Yhdysvaltoihin, kun hän puhui "laittomasta muiden maiden miehityksestä" ja maista, jotka rakentavat salaisia vankiloita.

- Jotkin maat ovat sitä mieltä, että niillä pitäisi olla enemmän oikeuksia kuin muilla, Ahmadinejad syytti.

Yhdysvallat boikotoi

Ahmadinejad antoi myös YK:n kuulla kunniansa. Puheessaan hän sanoi, että maailmanjärjestö ei toimi.

- YK:n turvallisuusneuvoston luotettavuus on tahriutunut. Kaikki ydinhankkeemme ovat olleet rauhanomaisia. Mitä meihin tulee, niin kysymys ydinhankkeesta on loppuunkäsitelty, hän julisti.

Yhdysvaltain valtuuskunta boikotoi puhetta. Ulkoministeriön edustajan mukaan alemman tason virkamiehen lähettäminen paikalle kirjaamaan puhetta oli voimakas viesti Iranille.

Iranin hallituksen lehti ylisti tänään otsikossaan "iranilaisen logiikan voittoa New Yorkissa".

Ahmadinejadin kohtelun New Yorkissa tuomitsi myös muun muassa Iranin juutalaisyhteisö, joka on muuten suhtautunut presidenttiin varauksellisesti. - Vieraalle ei puhuta tuolla tavoin, arvosteli puolestaan uudistusmielisyytensä vuoksi erotettu entinen kulttuuriministeri Ataollah Mohajerani.

Iranin valtion televisio rajoitti raporttinsa pitkiin katkelmiin presidentin puheista, eikä se ottanut esille Ahmadinejadin saamaa vastaanottoa.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat