Ilokaasun käyttö päihteenä on lisääntynyt nuorten keskuudessa. Etsivien nuorisotyöntekijöiden mukaan ilokaasua on helppo hankkia, sillä se on laillista.
Ilokaasua saa tuoda Suomeen elintarvikekäyttöön. Elintarviketeollisuudessa sitä käytetään muun muassa vaahdottamaan kermaa.
Suuri osa elintarvikkeena Suomeen tuodusta ilokaasusta päätyy todellisuudessa päihteeksi. Päihdekäyttöön sitä ei ole sallittua myydä, mutta asian todentaminen on hankalaa.
Helsingin etsivät nuoristyöntekijät Anki Herlin ja Sauli Taipale muistuttavat, että suurin osa nuorista voi hyvin, eikä käytä päihteitä.
– Sitten on se marginaali, joka käyttää päihteitä ja jolla elämänhallinta on heikohkoa, Herlin sanoo.
Herlin toteaa, että koska ilokaasu ei ole laitonta, sen hankkiminen on suhteellisen helppoa.
– Toinen on se, että ilokaasun vaikutus on aika nopea eikä se näy missään. Eli kiinnijäämisen riski on myös pienempi, Herlin sanoo.
Taipale muistuttaa, että päihteet ovat aina vaarallisia ja niiden käyttöön sisältyy riskejä.

