Vuoden 2022 huhtikuussa eduskunnan puolustusvaliokunta erosi ja nimettiin uudelleen, kun silloisen kansanedustajan epäiltiin välittäneen salaisia tietoja Venäjälle. Iltalehti kertoo asiasta nojaten ulko- ja turvallisuuspolitiikan sekä eduskuntalähteisiinsä.
Puolustusvaliokunnan kokouksiin osallistuneet henkilöt kiinnittivät huomiota, että valiokunnan varajäsenenä toiminut Ano Turtiainen teki muistiinpanoja salaisiksi luokiteltujen asioiden käsittelyn aikana, Iltalehti kertoo. Kokoukset pidettiin turvatiloissa, joihin ei ollut lupa ottaa mukaan muuta kuin kynä ja paperi.
Turtiainen valittiin eduskuntaan vuonna 2019 perussuomalaisten listalta. Tuolloin hänet valittiin puolustusvaliokunnan varajäseneksi. Iltalehden tietojen mukaan Turtiaisella oli läsnäolo-oikeus puolustusvaliokunnan kokouksissa, mikä jatkui myös sen jälkeen, kun Turtiainen erotettiin perussuomalaisten eduskuntaryhmästä vuoden 2021 alussa. Saman vuoden kesäkuussa Turtiainen perusti oman Valta kuuluu kansalle (VKK) -puolueen.
Turtiainen jatkoi eduskunnassa oman puolueensa ainoana kansanedustajana ja sai pitää paikkansa myös puolustusvaliokunnan varajäsenenä.
Viranomaiset epäilivät Turtiaisen välittäneen muistiinpanojaan venäläisille, Iltalehti kertoo. Lehden mukaan viranomaisten huoli välitettiin puolustusvaliokunnalle. Tämän jälkeen puolustusvaliokunta erosi kokonaisuudessaan ja asetettiin uudelleen 21. huhtikuuta 2022, minkä jälkeen Turtiaisella ei ollut enää pääsyä valiokuntaan. Iltalehden lähteiden mukaan poikkeukselliseen menettelyyn oli syynä Turtiaiseen kohdistunut epäily.
