Keskusrikospoliisi tutkii parhaillaan Sierra Leonessa sotarikoksia. Tutkimuksia johtaa monen verisen konfliktin jälkeensä jättämiä kysymyksiä tutkinut rikosylikomisario Thomas Elfgren, jolle lapsenlapset ovat vapaa-ajan kultakimpaleita.
Thomas Elfgren on ollut mukana tutkimassa Ruandan kansanmurhaa, kidnappauksia Jemenissä ja Afganistanissa sekä nyt tuoreimpana sierraleonelaisen miehen epäiltyjä hirmutekoja, joihin lukeutuvat murhat, raiskaukset ja kannibalismi.
Jos Elfgrenistä kuvattaisiin ansioluettelon perusteella tv-sarja, olisi hän eittämättä poikkeusyksilö, kollegoiden kauhu, mies, jonka asunnon sisustuksesta vastaa patja. Jotain True Detectiven Rustin Cohlen (Matthew McConaughey) ja Netflixin Mindhunterin Holden Fortin (Jonathan Groff) väliltä.
Kuka on kansanmurhia ja kannibalismia tutkinut Thomas Elfgren? FBI-legendoilta psykologista profilointia opiskelleen konkarin mukaan "totuus ei liity poliisin työhön"
Mindhunter on Elfgrenille sikäli läheinen tapaus, että psykologista profilointia Yhdysvalloissa opiskellessaan hän oli tv-sarjan pääosahenkilöiden esikuvien, John E. Douglasin ja Mark Olshakerin, opissa. Kaksikko haastatteli sarjamurhaajia ja kysyi heiltä, miksi he tappoivat valitsemallaan tavalla.
– Sarjaa kun olen katsonut, niin se antaa siloitellun kuvan. Douglasin ja Olshakerin keskinäinen suhde oli huomattavasti traumaattisempi, Elfgren huomauttaa.
Elfgrenin mielestä profilointi on huomattavasti tylsempää kuin miltä se yleensä elokuvissa ja tv-sarjoissa näyttää.Lehtikuva
90-luvun alkupuolella Elfgren oli osa tutkimusta, jossa Suomessa käytiin läpi 500 henkirikosta ja etsittiin muuttujia.
– Rikospaikalla poliisi näkee asioita, joita todennäköisesti kokematon ei näe. Kokemukseni pohjalta pystyn tekemään joitakin johtopäätöksiä eli profiloimaan.
Omat arvot määräävät
Elfgren, 66, on kahden vuoden päässä poliisin pakollisesta eläkeiästä.
– Jos minulta kysytään, niin eläkkeelle on aikaa vaikka kuinka. Olen yhä lapsellisen innostunut työstäni. Mutta jos kysyt kollegoiltani, niin heidän mielestään voisin varmaan jo lähteä, Elfgren nauraa.
Vireyteen auttaa se, että tietää miksi työtään tekee. Elfgren uskoo arvojen olevan poliisin työn keskiössä.
– Jokainen poliisi, vaikka laissa säädettyjä tehtäviä tekeekin, tekee töitä omien arvojensa kautta.
– Ihmisoikeudet ovat minulle iso, todella iso asia. Ihmisoikeusjulistus on hyvä elämän ohjekirja. Kaikki mitä siellä on lausuttu, on minullekin tärkeää. Kaikki ihmiset ovat syntyneet maailmaan yhdenvertaisina. Osalla on kultalusikka suussa, osalla ei.
Poliisin töitä Elfgren on tehnyt nelisenkymmentä vuotta. Poliisiksi hän päätyi, koska ala sattui kiinnostamaan ja pääsykokeissa tuli menestystä heti ensimmisellä yrityksellä.
– Kun hakeuduin poliisiksi, niin minulla ei ollut hirveän hurjia mielikuvia siitä, millaista se työ on.
Poliisi ei ole "sijaiskärsijä"
Paljon ja pitkiä aikoja työnsä puolesta matkustanut Elfgren on tutkinut sellaisen määrän hirveyksiä, että niillä täyttäisi pienen kyläkirjaston rikoshyllyn.
Elfgren ei kuitenkaan muista sellaista hetkeä, ettei pää olisi tahtonut kestää.
– Kun puhutaan vaikka väkivallasta tai murhista, niin eihän se jälkipyykki ole millään lailla merkittävämpää tai vaikuttavampaa kuin mitä asianomaiset ovat itse kokeneet. Ei tämä työ sellaista ole, että pitäisi sijaiskärsijän rooli ottaa.
Efgren muistuttaa, että työ itsessään kasvattaa sietokykyä nähdä ja kokea asioita.
– Lisäksi työyhteisö on hyvin tärkeässä roolissa, vaikka sitä ei aina tiedosta.
Sieppaustapaukset rikosylikomisario nostaa omaksi luvukseen. Niitä Elfgren on ollut selvittämässä sekä Jemenissä että Afganistanissa.
– Siinä poliisityön dynamiikka muuttuu. Yleensä kun poliisi tulee paikalle, niin kyse on jälkien siivoamisesta. Kaappaustilanteissa asiat pitää tehdä oikein, että henkilö pysyy elossa.
Sekä Afganistanin että Jemenin tapauksissa siepatut suomalaiset säilyivät hengissä.
– Kuka tahansa voi tehdä pahoja tekoja. Kyse on vain siitä, että millä vaikuttimilla niitä tehdään. Osa tekee ilkeydestä, osa hyötyäkseen, osa saadakseen jotain muuta. Kukaan meistä ei voi heittää ensimmäistä kiveä.
Suuren mittakaavan kansallisista konflikteista eli esimerkiksi kansanmurhista Elfgren on löytänyt yhden usein läsnä olevan piirteen.
– Kun kansaa yllytetään käymään omia naapureitaan vastaan, niin yllyttäjä usein motivoi isoa laumaa luomalla pelkoa. Sitä kerrotaan, miten naapuri vie omaisuuden, perheen ja lapset. Se on hyvin usein, lähes joka kerta, toistuva teema. Tapa tai tule tapetuksi. Todellisuudessa, oli se yllyttäjä sitten sotilasjohtaja tai presidentti, taustalla on hyvin usein henkilökohtaisen edun tavoittelu.
Totuus ei ole poliisin työ
Thomas Elfgrenin mielestä poliisin työhön ei kuulu totuuden etsiminen.
– Totuus kuuluu filosofialle. Se ei liity poliisin työhön. Totuuksia on monenlaisia. VIime kädessä totuutta harkitaan käräjäoikeudessa. Käräjäoikeuden päätöskään ei ole välttämättä totuus, vaan se voi muodostua vasta hovioikeudessa. Vaikka todistajalta pyydetään valaa, niin ei häneltäkään edellytetä muuta kuin hänen omaa totuuttaan.
– Pidän sitä äärimmäisen vaarallisena ajatteluna jos poliisi uskoo etsivänsä totuutta. Se edellyttää, että tiedetään, mitä totuus on. Poliisin tehtävä on vain ja ainoastaan etsiä relevanttia tietoa. Muut päättävät, mikä on sen tiedon merkitys.
Media on ollut Elfgrenistä kiinnostunut jo pitkään. Monet hänen tutkimista jutuistaan ovat olleet kestoaiheita julkisuudessa.
– Kasvojeni näkyminen julkisuudessa kuuluu ammattiin. Sitä pidän tärkeänä, että poliisi ylläpitää asianmukaisella viestinnällä kansalaisten subjektiivista turvallisuuden tunnetta. Poliisin pitää näkyä.
Lastenlapset "maagisia"
Ruandassa Elfgren tutki pastori François Bazaramban tapausta. Pastori oli alunperin saapunut Suomeen turvapaikanhakijana vuonna 2003. Vuosia myöhemmin hänet tuomittiin elinkautiseen kansanmurhasta, joka liittyy Ruandan 90-luvun kansanmurhaan, jossa 800 000 ihmistä tapettiin noin sadassa päivässä.
Elfgrenin pöydälle tapaus tuli 2007. Helsingin hovioikeus katsoi vuonna 2012 antamassaan tuomiossa, että Bazaramba käski surmata seitsemän ihmistä ja surmasi itsekin useita ihmisiä. Hän muun muassa johti hyökkäyksiä, levitti propagandaa ja käski polttaa koteja.
Ruandasta jäi Elfgrenille mukaan muutakin kuin Bazaramban tuomio ja matkamuistoja. Itä-Afrikkaan Elfgren lähti eronneena yksinasujana. Kovia kokeneesta valtiosta hän adoptoi kuusi lasta.
– Syyt olivat loppujen lopuksi itsekkäitä. Se oli oikea aika ja paikka. Adoptioon ei liittynyt hyväntekeväisyyttä. Se oli molemminpuolinen tunne (minun ja lasten välillä). Adoptio oli vain juridinen kysymys. Mikään ei olisi muuttunut, jos adoptiota ei olisi tehty.
KRP:n rikostutkijalla ei ole vapaa-ajan ongelmia.
– Lorvin tietenkin. Luen aika paljon. Parasta on, kun saa viettää laatuaikaa lastenlasten kanssa. Sitä parempaa asiaa ei ole olemassakaan. Se on maagista.
0:52Thomas Elfgren oli Rikospaikka-ohjelman vieraana loppuvuodesta 2019.
