Mainos

Ihmiset käyvät taas elokuvissa

Elokuvayleisön määrä maassa nousi reilusti viime vuonna. Kokonaiskatsojamäärä vuonna 1997 oli 5,9 miljoonaa. Edellisen vuoden luku oli 5,5 miljoonaa ja sitä edellisenä oltiin kaikkien aikojen pohjaluvuissa, kun vain 5,3 miljoonaa katsojaa kävi elokuvissa.

Lipputulot olivat viime vuonna 218,1 miljoonaa markkaa. Lipun keskihinta oli 36,70 markkaa. Tiedot käyvät ilmi Suomen elokuvasäätiön tilastoista.

Vuoden aikana esitettiin 452 elokuvaa, joista ensi-illan sai 154 kappaletta. Amerikkalaisia elokuvia oli tarjolla 88, joka on ylivoimaisesti suurin yhden maan osuus. Kotimaan tuotanto toi valkokankaille kymmenen uutuutta, brittifilmejä nähtiin kahdeksan, ranskalaisia seitsemän, espanjalaisia kuusi.

Lisäksi sai maassa ensi-illan kolme hongkongilaista, kaksi japanilaista ja kaksi tanskalaista elokuvaa. Muita maita kohden oli vain yksi filmi.

Vuoden 1997 katsotuin elokuva oli brittikomedia Bean, joka veti lähes 386 976 katsojaa.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.