Idols-finalisti Diandra Flores aikoo laulaa tulevassa livelähetyksessä kappaleen, joka saa hänet herkistymään kyyneliin.
Neljännessä Idols-finaalissa tullaan kuulemaan elokuvamusiikkia. Johanna Kurkelan Prinsessalle -kappaleeseen päätynyt Diandra Flores kertoo olevansa viikon teemasta innoissaan, joskin kappalevalinta tuotti aluksi hieman päänvaivaa.
– Mulla oli alunperin mielessä Dream Girls, joka on yksi mun lempileffoista. Olisin halunnut esittää siitä jommankumman oikeista power-kappaleista, mutta sitten ajattelin, että olen jo esittänyt aika monta sellaista.
– Päädyin lopulta kotimaiseen kappaleeseen, joka on kivaa vaihtelua. En ole vielä täällä laulanut mitään suomenkielistä, ja tuo on ihan älyttömän kaunis kappale. Vaikka se on surullinen biisi, siinä on kuitenkin jotenkin lohduttava tunnelma. Tulee aina melkein itku, kun sen kuulee, Diandra kertoo.
Prinsessa-elokuvan tunnussävelenä tutuksi tullut kappale on Paula Vesalan ja Mariskan sanoittama.
– Se on sellainen kappale, joka sopii varmasti monen elämään. Ei välttämättä tällä hetkellä, mutta ainakin jossakin kohtaa elämää. Kappale kertoo kuolemasta. Siinä on tosi nätti melodia ja kauniit sanat, Diandra ihastelee.
Diandra: Yritän pitää itseni koossa
Kaunis kappale koskettaa tähtikokelasta siinä määrin, että herkistyminen saattaa olla odotettavissa myös sunnuntain livelähetyksessä.
– Voi olla, että itku on lähellä siinä hetkessä, kun oikein miettii sitä tekstiä. Mun mielestä se on yksi kauneimmista teksteistä, mitä on kirjoitettu. Maailmassa on paljon kauniita sanoituksia, mutta tuo on yksi kauneimmista mitä olen kuullut.
– Lopussa voi tulla vähän silmiin sellainen lasittunut katse. Toivottavasti ei nyt ihan itkuksi mene. En usko, kyllä siinä täytyy pitää itsensä koossa, vaikka olisi millainen hieno teksti laulettavana, hymyileväinen Diandra juttelee.
Laulaja toivoisi pystyvänsä tuomaan tietynlaista dramatiikkaa esitykseen myös ulkoisten puitteiden myötä.
– Jos lavalle saisi savua, niin se olisi tosi hienoa, mutta se on varmaan vähän mahdotonta. Olisi myös ihana, jos olisi joku pieni pihakeinu, missä voisin laulaa. Savun keskellä, neitokainen lisää naurahtaen.
Idolsin neljäs finaali MTV3-kanavalla sunnuntaina 1.4.2012 kello 19.30 MTV3-kanavalla!
Miia Honkanen / MTV3