Hyviä uutisia myöhästelijöille! Ihmiset, jotka ovat aina myöhässä, elävät pidempään

Myöhästelevät ihmiset ovat usein yltiöoptimisteja ajankäyttönsä suhteen. Vaikka myöhästelijöiden sietäminen on ärsyttävää, heiltä voisi oppia jotakin: myöhästyjät nimittäin saattavat elää muita pidempään.

Yllä olevalta videolta näet, missä paikoissa asuvat ihmiset elävät pisimpään!

Vihaatko ihmisiä, jotka ovat aina myöhässä? Heitä kannattaisikin ehkä ihailla nuhtelemisen sijaan! Myöhästelijät nimittäin omaavat useita hyviä ominaisuuksia, joiden vuoksi he voivat elää muita pidempään, kertoo Svenska Dagbladet.

Myöhästelijöiden sydänsairauksien riski on vähäisempi

Diana Delonzorin myöhästymistä käsittelevässä kirjassa Delonzor kuvaa myöhästelijöitä optimistisiksi ihmisiksi, jotka stressaavat vähemmän. Myöhästelevät ihmiset ovat usein yltiöoptimisteja ajankäyttönsä suhteen ja aliarvioivat esimerkiksi paikasta A paikkaan B siirtymiseen kuluvan ajan.

Stressittömyydellä tunnetusti on useita terveyshyötyjä. Esimerkiksi International Journal of Clinical and Health Psychology -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan myöhästelijöiden sydänsairauksien riski on vähäisempi. Stressi voi aiheuttaa myös esimerkiksi päänsärkyä, painonnousua ja -laskua, aknea sekä hiustenlähtöä.

Myöhästelijä saattaa myös joutua ratkaisemaan (myöhästymisenkin aiheuttamia) ongelmia epätavanomaisilla tavoilla. Esimerkiksi lähestyvä deadline saa ihmisen toimimaan nopeammin. Luova ajattelu ja suuremman kokonaiskuvan näkeminen tuottavat nekin menestystä elämässä.

Myöhästelijät ovat B-tyyppiä

Miksi jotkut sitten ovat aina myöhässä? Syy voi olla jopa aikakäsityksessä! San Diego State University -yliopiston tutkimuksessa verrattiin kilpailuhenkisen ja kärsimättömän A-tyypin ihmisiä rennompiin ja luoviin B-tyypin ihmisiin. Myöhästelijät ovat B-tyyppiä.

Kokeessa henkilöt arvoivat, koska aikaa on kulunut minuutti.

A-tyypin ihmiset arvioivat minuutin päättyneen keskimäärin 58 sekunnin kuluttua. B-tyypin ihmiset sen sijaan olettivat minuutin kestäneen keskimäärin 77 sekuntia. He siis kirjaimellisesti käsittivät ajan pidempänä kuin mitä se oli!

Jos olet aina ajoissa, ei hätää: myös tällaiset ihmiset elävät pidempään:

Lähde: Svd.seThetab.com

Lue myös:

    Uusimmat