Suomalaisen jääkiekkoilun legenda Pekka Marjamäki kuoli torstai aamuyönä sairaalassa. Marjamäki sai sairauskohtauksen maanantaina.
Porista lähtöisin oleva jääkiekkoilija Juha Rantasila oli suru-uutisesta todella yllättynyt. Hän ja Marjamäki tapasivat sunnuntaina Jääkiekkoliiton legendojen lounaalla Helsingissä.
– Näin Pekan sunnuntaina ja juttelimme siinä ja kyselin miten menee. Pekka hymyili ja naureskeli normaalisti ja oli tosi hyvässä kunnossa. Ei sitä tiedä mitä tähän sanoisi, Rantasila sanoo.
Rantasila sanoo, että hänellä on hymyilevästä ja loistavasta pelikaverista vain positiivisia ajatuksia.
– Me tehtiin pitkä Kanadan kiertue vuonna -66. Pekka oli jo silloin mukana. Hän oli minua kaksi vuotta nuorempi, mutta samaa ikäluokkaa kuitenkin.
Pekka Marjamäki oli kuollessaan 64-vuotias.