Huuhkajille loistouutisia lohkon muista otteluista, EM-karsinnat jatkuvat upeista asetelmista – "Kaikki on omissa käsissä"

Huuhkajat jahtaa kiivaasti historiansa ensimmäistä arvokisapaikkaa jalkapallon EM-karsinnoissa. Neljän pelatun ottelun jälkeen tilanne näyttää hyvältä, mutta joukkueen leirissä on vielä maltilliset tunnelmat.

Huuhkajat saalisti kolmannen voittonsa EM-karsinnoissa, kun se kukisti Liechtensteinin 2-0-lukemin. Ennalta heikommaksi todettu Liechtenstein pelasi juuri samalla tavalla kuin sopi odottaa.

– Tämä oli sellainen peli, mitä varmasti kaikki osasivat odottaa. He puolustivat matalalta ja sumputtivat puolustuksen aika hyvin. Saimme tehdä ihan kunnolla hommia ja liikuttaa palloa, jotta ne raot löytyivät. Kyllä meillä oli myös mahdollisuuksia tehdä enemmän maaleja kuin nuo kaksi, Huuhkajien toppari Joona Toivio kertaa ottelua MTV Urheilulle.

Huuhkajat vankisti voittonsa myötä asemiaan lohkon toisella sijalla. Huuhkajat sai myös tärkeää apua Armenialta ja Italialta, sillä Armenia yllätti Kreikan 3-2 ja Italia voitti Bosnia-Hertsegovinan 2-1. Bosnia-Hertsegovinaa ja Kreikkaa pidettiin ennen karsintojen alkua Suomen tärkeimpinä vastustajina. Nyt ero kumpaakin on viisi pistettä.

Huuhkajat lähteekin syyskuun Italia- ja Kreikka-otteluihin erinomaisista lähtökohdista. Ensimmäinen arvokisapaikka on täysin joukkueen omissa käsissä, sillä lohkon kaksi parasta joukkuetta varmistavat paikkansa EM-kisoissa.

– Italia-pelin jälkeen ollaan pelattu hyvin ja parannettu oikeastaan koko ajan. Edellinen Bosnia-peli oli tosi loistava matsi meiltä. Olemme luoneet erinomaiset lähtökohdat syksyyn. Pitkälti kaikki on omissa käsissä tällä hetkellä. Hoidetaan hyvin omat pelit, niin meillä on tosi hyvät mahdollisuudet, Toivio povaa.

Lue myös:

    Uusimmat