Sairaanhoitajan työstä irtisanoutunut Bazian Prudens, 34, uskoo, että ratkaisevaa olisi hoitajien työolojen parantaminen.
– Väittäisin, että suurin osa hoitajista, myös minä mukaan lukien, olisi valmiita tekemään töitä samalla palkalla, jos työolot paranisivat. Se tarkoittaa, että sairaalamaailman johtaminen muuttuu täysin. Tai jos vaaditaan, että töitä tehdään huonoissa olosuhteissa, on palkan oltava parempi.
Bazian työskenteli sairaanhoitajana Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (HUS) Jorvin, Meilahden ja Töölön sairaaloissa vuoteen 2019 saakka, kunnes sairastui työuupumukseen ja irtisanoutui.
Bazianin mukaan suuri syy huonoihin työoloihin oli huono johtaminen.
– Erittäin suuri ongelma sairaalamaailmassa on huono johtaminen. Sairaaloissa vallitsee vahva hierarkia. Hoitajana tehtäväni oli tehdä mitä käsketään, eivätkä esimiehet tai johto olleet kiinnostuneita hoitajien esittämistä ideoista tai huolista. Vastuu ongelmista siirrettiin ylemmälle taholle.
Bazian koki, että hänen lähimmät esimiehensä eivät olleet alaistensa tukena.
– Kun toimme esille huolia esimerkiksi vajaamiehityksestä, keskustelu käännettiin usein siihen, että olemmeko riittävän ammattitaitoisia hoitajia.
Bazian koki, että ylin johto oli kiinnostunut lähinnä sairaalan tehokkaasta pyörittämisestä.
– HUSissa johdettiin prosesseja, eikä ihmisiä. Suurin osa johtajista on lääkäreitä tai hoitotyötä opiskelleita. He ovat ammattilaisia omalla alallaan, mutta eivät välttämättä päteviä johtajia.
– Kyllä meillä varmasti on olemassa tiettyjä rakenteita, jotka vaativat edelleen muutosta. Haluamme luopua jäykistä rakenteista ja siirtyä kohti valmentavaa ja vuorovaikutteista johtamista, sanoo HUSin hallintoylihoitaja Marja Renholm.
Omaa työyksikköä suosittelee HUSissa 76 prosenttia hoitajista, mikä on kaksi prosenttiyksikköä parempi tulos kuin edellisessä mittauksessa.
Renholmin mukaan HUS on viime vuosina panostanut lähiesimiestyöhön lisäämällä koulutusta ja valmennusta.
– Usein isoissa organisaatioissa oma työyksikkö tunnetaan hyvin ja sitä suositellaan, kun taas iso organisaatio jää kokonaisuutena etäiseksi, Renholm arvelee.
"Tietynlaista hierarkkisuutta pitää olla"
Sairaaloissa hierarkkinen johtaminen on tyypillistä ja osittain tarpeellista, sanoo sairaaloiden johtamista tutkinut väitöskirjatutkija Anne Koskiniemi Lapin yliopistosta.
– Terveydenhuollossa ja sairaaloissa työskennellään ihmisten hengen ja terveyden kanssa. Tietynlaista hierarkkisuutta pitää olla, jotta päätöksenteko on yksiselitteistä ja tiedetään, kuka on vastuussa mistäkin.
Hierarkia näyttäytyy esimerkiksi siten, että työpaikalla on useita esimiestasoja ja paljon sääntöjä.
Ongelmia aiheutuu, jos työntekijät eivät voi lainkaan itse vaikuttaa työhönsä, tai tuntevat olevansa eriarvoisessa asemassa.
– Lääkäreiden ja hoitajien välisiä hierarkioita voi ylläpitää esimerkiksi se, että lääkärit ovat viime kädessä vastuussa hoitopäätöksistä. Tällä vuosikymmenellä eläkkeelle jäävät lääkärit ovat aloittaneet työnsä hyvin paljon hierarkkisemmassa maailmassa kuin nyt valmistuvat lääkärit.
Koskiniemen mukaan johtamiseen on sote-alalla alettu kiinnittää huomiota vasta viime vuosikymmeninä.
– Johtamisella on äärettömän suuri merkitys työhyvinvoinnille. Sillä, että työntekijät kokevat, että esimies on saatavilla ja hänelle on mutkatonta kertoa omista ajatuksista. Johtaminen ei ole vain sitä, että kirjataan ylös sairauslomia, vaan ennen kaikkea ihmisten johtamista, Koskiniemi sanoo.
Koskiniemen mukaan johtaminen on menossa parempaan suuntaan ja hierarkiat ovat madaltumassa. Suurissa organisaatioissa, kuten sairaaloissa muutos kestää kuitenkin pidempään.
Hoitajilla enemmän sairauspoissaoloja
Julkisella sektorilla työskentelevillä hoitajilla on yli kaksinkertainen määrä sairauspoissaoloja esimerkiksi lääkäreihin ja opettajiin verrattuna.
Myös Bazian joutui sairauslomalle sairastuttuaan työuupumukseen ja masennukseen.
Hän ei halunnut enää palata sairaanhoitajan työhön, ja päätti vaihtaa alaa. Nykyisin Bazian työskentelee tiimityön asiantuntijana.
– Nykyään pyrin työni kautta vähentämään työuupumusta kehittämällä tiimitoimintaa. Olen ymmärtänyt, kuinka tärkeää on psykologinen turvallisuus eli kokemus siitä, että uskallan pyytää ja saan apua, jos sitä tarvitsen.
– Sairaanhoitajana työskenteleminen on yksi parhaita kokemuksiani. Se, että sain olla läsnä potilaiden elämässä vaikeina hetkinä ja pystyin osaamisellani lievittämään ihmisen kipua ja tuskaa. Mutta sairaanhoitajana en pystynyt tekemään työtäni niin hyvin kuin olisin halunnut.
