Huoli tietoteollisuuden osaajien riittävyydestä pysyy

Tieto- ja viestintätekniikka-alan eli ICT-alan yritykset ovat edelleen huolestuneita tietoteollisuuden osaajien saatavuudesta lähivuosina.

Riittävän ja ammattitaitoisen työvoiman varmistamiseksi joukko maailman suuria ICT-yrityksiä, alan teollisuuden yhteistyöjärjestö EICTA ja parikymmentä eurooppalaista korkeakoulua ovat laatineet yhdessä uuden vuosituhannen ICT-opetussuunnitelman. Opetusohjelman laadintaan osallistuivat Suomesta Nokia ja Oulun yliopisto.

Kaikkien oppilaitosten toivotaan hyödyntävän sitä omien opetusohjelmien laadinnassa. Ohjelman viesti on, että entistä useammin teknisten taitojen opettamisen tueksi tarvitaan myös laajaa kaupallista, psykologista tai taiteellista koulutusta. Eri alojen opinnot pyritään integroimaan toimivaksi kokonaisuudeksi. Tavoitteena on myös kaksiportainen tutkintomalli.

Ohjelmassa kannustetaan yrityksiä ja oppilaitoksia yhteistyöhön. Sitä pidetään välttämättömänä, koska ala kehittyy niin nopeasti. Yrityksillä on selkein kuva siitä, millaisia taitoja tarvitaan ja millaisista osaajista on suurin pula.

Suunnittelujohtaja Veli-Pekka Niitamo Nokiasta kertoi Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden Setin järjestämässä opetusohjelman julkistamisseminaarissa aiemmin tällä viikolla, että Euroopan ICT-teollisuuden suuryritykset antavat yhteisillä verkkosivuillaan tietoa niistä osaamisalueista, joilla muutokset ja osaamisvaje ovat suuria.

-Vaikka talouden tilassa on havaittavissa hidastumista, on tiettyjen osaamisten alueella edelleen rakenteellista pulaa. Esimerkiksi ohjelmistopuoli kärsii jatkuvasta osaamisvajeesta, hän sanoi.

Tyttöjä toivotaan lisää

Ohjelman tavoitteena on myös saada tyttöjä entistä enemmän koulutukseen, sillä nykyisin vain viidennes alan taitajista on naisia. ICT-alan nähtävillä olevien muutosten uskotaankin lisäävän tyttöjen kiinnostusta. Uusissa työprofiileissa korostuvat pehmeämmät arvot, taiteellisuus ja ihmissuhdetaidot. Niitä on perinteisesti pidetty naisten vahvuutena.

Kaiken lähtökohtana on varmistaa, että ihmisille voidaan tarjota tuotteita ja palveluita, joita he tarvitsevat ja joista he katsovat saavansa hyötyä.

-Oikean tyylisen ja sisältöisen palvelun tarjoaminen on yhtä tärkeää kuin sitä tuottava teknologia, Setistä muistutetaan.

Tarvetta ICT-alan osaajista kärjistää Euroopassa se, että eläkkeelle siirtyviä ikäpolvia on korvaamassa entistä pienemmät ikäluokat. Lisäksi ICT-alan taitoja tarvitaan muuallakin kuin alan yhtiöissä. On enää vaikea kuvitella alaa, jossa tieto- ja viestintäteknologian osaajia ei tarvittaisi.

Ohjelman laadintaan osallistuivat Nokian ohella mm. Cisco, IBM, Microsystems ja Nortel Networks.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat