Huhtikuun erikoinen sää hämmästyttää Britanniassa

Britannian sateille ei näy loppua, mutta viranomaiset ovat kieltämässä vesiletkujen käytön koko vuodeksi - vedoten kuivuuteen.

Britannian ilmatieteen laitoksen mukaan osassa maata sataa tulevan vuorokauden aikana tuplasti niin paljon kuin keskimäärin. Esimerkiksi Lontoossa voi sataa tulevan vuorokauden aikana yhtä paljon kuin koko kuussa normaalisti.

Huhtikuusta ennustetaankin ennätyksellisen sateista, kertoo muun muassa Daily Mail.

Esimerkiksi huomenna sateet piiskaavat maan eteläosia ja Walesia. Sitä seuraava sadealue tekee jo tuloaan. Sen mukana Britannian ylle leviää voimakkaat tuulet, jotka voivat puhaltaa myrskylukemissa torstaina. Myös viikonloppu näyttää sateiselta ja monin paikoin tulvaiselta.

Tästä huolimatta ympäristökeskus varoittaa, että vesiletkujen käyttö voidaan kieltää jopa jouluun saakka. Vesilaitosten mukaan runsaatkaan sateet eivät täytä vajaita pohjavesivarantoja.

Maan keskiosissa ja etelässä on kärsitty vuosikymmenien pahimmasta kuivuudesta.

Samaan aikaan britit saavat pitää vielä pipot ja hanskat lähettyvillä. Menossa on kylmin huhtikuu sitten vuoden 1989 - keskilämpötila on vain 7 astetta.

Vasta vuosi sitten Britanniassa vietettiin yhtä kuumimmista ja kuivimmista huhtikuista. Lämpötila kohosi 28 asteeseen ja osissa Britanniaa vettä ripotteli alle 1 millimetri koko kuussa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat