Hämeenlinnan Pallokerho otti 4-3-voiton Helsingin IFK:sta lauantai-iltana Hämeenlinnassa. Ottelun aikana HPK:lta hylättiin peräti kolme maalia, joista viimeisin aiheutti polemiikkia.
HPK:n Eetu Tuulola sai kiekon maaliin, mutta se hylättiin lopulta potkumaalina.
Hämeenlinnalaisten päävalmentaja Antti Pennanen oli samaa mieltä, että se pitikin hylätä, mutta hylkäykseen johtanut prosessi aiheutti ihmetystä.
HPK luuli tehneensä voittomaalin aivan varsinaisen peliajan loppuhetkillä, ja osumaa tarkistettiin videolta useita minuutteja.
Lopulta maali päätettiin hylätä, joka aiheutti niin katsojissa kuin myös Pennasessa runsaasti ihmetystä.
– Viimeinen maali hämmästyttää minua ehkä kaikista eniten, vaikea käsittää millään, miten se voidaan hylätä. Minulle sanottiin, että se hylätään maalivahdin häirinnästä. En vaan voi käsittää, miten se voidaan hylätä, Pennanen harmitteli ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.
Lopulta jatkoajan päätteeksi Teemu Turunen teki 4-3-voittomaalin. HPK on illan ottelun jälkeen sarjassa neljäntenä.
Liiga-videot
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
19:33
"Bic Mac palaa" – kovanaamaiselle NHL-tappelijalle miljoonasopimus
-
19:31
Saksassa kuohuu EU-vaalien alla: Poliitikkoja vastaan useita hyökkäyksiä, laitaoikeiston noususta tuli keskeinen teema
-
19:26
Verohallinto ei vielä tiedä, kuinka monen luottotietoja on kysytty väärin perustein – näin tarkistat omat tietosi
-
19:12
Jalkapallojätti: Valmentajapotkut!
-
19:06
Kuningatar Camilla kuittaili syöpähoitoja jatkavan kuningas Charlesin toiminnalle: "Paranisi, jos käyttäytyisi kunnolla"
-
19:01
Pyramidien mysteeri saattoi vihdoin ratketa
-
19:01
Sokeroitu vai sokeriton alkoholijuoma? Toinen vaihtoehto pahempi krapulan kannalta
-
18:56
Humanitaarinen apu alkoi kulkea Gazan kaistalle Yhdysvaltojen rakentaman laiturin kautta
-
18:36
Putin: Venäjällä ei aikeita vallata Harkovan kaupunkia
-
18:30
Artisti Sexmane kolaroi autonsa
-
18:22
Euroopan neuvosto hyväksyi tekoälysopimuksen
-
18:20
Lisätietoa kaoottisesta välikohtauksesta – poliisin raudoittama maailman ykköspelaaja kommentoi tekojaan
-
18:10
Slovakian pääministerin ampujaksi epäilty astuu oikeuden eteen huomenna
-
18:08
Ruotsidemokraattien puoluetoimistolla trollitehdas – katso piilokameran paljastukset
-
18:07
Leijonien MM-taipaleella toistuu taas hyvin tuttu ilmentymä – väkivahva ketju päätyi ”ryöstön” kohteeksi
-
18:02
Sonja sai 18-vuotiaana diagnoosin, joka muutti hänen elämänsä – kertoo televisiossa karusta keskustelusta, joka sysäsi liikkeelle asian hyväksymisen
-
18:01
Kalle Rovanperän suunnitelmat uusiksi – ”Tuli muita juttuja”
-
18:00
Leijonien tuleva vastustaja kolattiin karmeasti – kouraiseva menetys
-
17:38
Zelenskyi: Ukrainalla ensimmäistä kertaa tarpeeksi tykistön ammuksia
-
17:30
Hallitus sai eduskunnan luottamuksen talousvälikysymyksessä
-
Lataa lisää