Hovi tuomitsi petoksesta, KKO vapautti

Korkeimman oikeuden mielestä väärillä henkilötiedoilla esiintynyt lainanhakija ei syyllistynyt petoksen yritykseen. Ennakkoratkaisussaan KKO muutti hovioikeuden päätöstä ja vapautti syytetyn tältä osin kokonaan rangaistuksesta.

Syytetty oli lokakuussa 2000 neuvotellut Merita-pankin kanssa puhelimitse 15000 markan niin sanotusta joustoluotosta toisena henkilönä esiintyen. Neuvottelun perusteella pankin edustaja oli täyttänyt luottohakemuksen ja luottosopimuksen sisältävän lomakkeen. Paperit olivat pankin edustajan valmiiksi allekirjoittamia.

Korkeimman oikeuden mukaan syytetyn väite siitä, että hän ei ollut aikonut mennä allekirjoittamaan sopimusta tai nostamaan luottoa, ei ollut uskottava. Rikoksen täyttymisen vaara oli ollut todellinen ja teko oli edennyt petoksen yrityksen asteelle. Syytetty olisi voinut nostaa luoton hallussaan olleen ajokortin avulla ja aiheuttaa siten pankille taloudellista vahinkoa.

KKO katsoi kuitenkin, että koska syytetty ei saapunut pankkiin, vaan oli luopunut rikoksen yrityksestä ilmeisesti omasta tahdostaan eikä ulkonaisten esteiden takia, petoksen yritys jäi rankaisematta. Syytetty tuomittiin aiemman yhdeksän kuukauden vankeusrangaistuksen sijasta kuitenkin seitsemäksi kuukaudeksi vankeuteen kolmesta väärennyksestä ja viidestä petoksesta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat