Holiday Club -lomaosakeketju kertoo myyntinsä romahtaneen toukokuussa. Yrityksen mukaan pysähdys tapahtui sen jälkeen, kun MTV3:n 45 minuuttia -ohjelma oli kertonut viikkolomaosakkeiden jälleenmyynnin ongelmista.
Lukuisat asiakkaat kertoivat tv-ohjelmalle yllättyneensä siitä, miten hankalaa osakkeesta on päästä eroon ja miten rajusti sen arvo on laskenut lyhyessä ajassa. Suuttumusta aiheutti muun muassa se, että ostotilanteessa myyjä ei ollut antanut kunnollista tietoa jälleenmyynnin todellisuudesta.
Ohjelman jälkeen myyntiesittelyissä oli hiljaista.
- Uusien asiakkaiden määrä laski hetkellisesti 40 prosenttia ja myynti uusille asiakkaille hetkellisesti lähes pysähtyi, kertoo johtaja Tapio Anttila Holiday Club Resorts Oy:stä sähköpostivastauksessaan.
Lisäksi toukokuussa kauppoja peruttiin aiempaa enemmän ja normaalia suurempi määrä asiakkaita halusi eroon vanhasta osakkeestaan. Yritys onkin nyt tiedottanut osakkeenomistajille, että se ei ota kesän aikana lisää vanhoja lomaosakkeita välitettäväksi. Uusien toimeksiantojen ottaminen lopetettiin, kun jälleenmyyntiin oli tullut 1500 osaketta.
- Otamme uusia jälleenmyyntitoimeksiantoja vastaan elokuun puolivälissä. Tarkoituksemme on vain toimia asiakkaiden eduksi ja viedä vanhemmat toimeksiannot ensin loppuun, Anttila selittää.

