Metsässä puut vilistivät ohi, motocrosspyörän vauhti nosti adrenaliinit huippuunsa. Jälleen uusi kumpare edessä ja Hiski Lundén väänsi lisää kaasua ja valmistautui hyppyyn. Se jäi hänen viimeisekseen.
Lundén tunsi olevansa kuolematon, ja harrasti kaikkea sellaista, mihin liittyi vauhtia. Tällä kertaa hänen allaan oli kaksitahtinen 125-kuutioinen Honda CR 125. Se oli vuoden 2006 malli.
Nokian motocrossradalla ystäviensä kanssa ollut Lundén käänsi liikaa kaasua.
– Minulla oli koko ajan sellainen olo, että olen kuolematon. Itsesuojeluvaistoa olisi pitänyt olla enemmän, niin en olisi ajanut niin lujaa. En tiennyt, että toisella puolella oli huoltotie.
Mukana oli myös huonoa sattumaa. Hypystä tuli liian pitkä ja pyörä kuskeineen lensi alastulon ohi.
– Tulin kyllä alas renkaille, mutta maasto oli liian pehmeä ja iskunvaimentimet painuivat niin alas, ettei selkä kestänyt tömäystä.
Hän lensi ojaan niin pitkälle, etteivät ystävät löytäneet häntä. Siellä maatessaan hän tajusi, että oli halvaantunut. 21-vuotiaan nuoren jalat eivät enää liikkuneet.
Huumorilla mennään tästäkin läpi
Sairaalassa toipilaalla oli suurin huoli läheisistä. Siitä, miten he selviävät ja kestävät hänen halvaantumisensa ja mitä ajattelevat hänestä uudessa tilanteessa? Silloinen tyttöystävä istui vierellä joka päivä.
– Hän antoi kaikkensa. Sanoin jo sairaalassa hänelle, että menen huumorilla tästä läpi. Se on pakokeinoni. En jaksa ajatella, että kävi niin ja näin, Lundén sanoo.
Lue myös: Jessi ajoi 841 km/h:n ennätysvauhtia ja kuoli – ystävä kertoo traagisesta keskustelusta: "Repii minua palasiksi joka päivä"
Hän jatkaa, että halusi helpottaa tilannetta omalla asenteella. Toisten surun näkeminen tuntui ylipääsemättömältä.
– Se oli vanhemmille varmaankin vaikeinta. Minun oli tuskallista kohdata heidän surunsa ja itkunsa. En kestänyt nähdä tyttöystävääkään surullisena joka päivä vuokseni, Lundén kertoo.
Ei kannata pelätä elämää
Onnettomuuden jälkeen Lundénin isä myi kaikki omistamansa kaksipyöräiset moottorivälineet. Samoin osa ystävistä. Hän itse ajaisi vielä moottoripyörällä tiellä, jos pystyisi, mutta ei motocrossradalla.
– Sen haluan sanoa, että vaikka olen halvaantunut, niin ei muiden kannata pelätä elämää. Isä oli ajellut koko elämänsä moottoripyörällä. Sillä oli Harley Davidson ja muita pyöriä. Tuntui väärältä, että se myi ne kaikki, kun halvaannuin. Samoin moni kaveri myi motocrosspyöränsä. Itse en olisi tehnyt sitä, Lundén harmittelee.
Lue myös: Yhdeksän vuotta sitten Kimmo rojahti kotipihalle eikä päässyt enää ylös – MS-tauti muutti elämän: "Jokainen päivä mennään senhetkisen jaksamisen mukaan"
Hän ei enää tekisi samoja virheitä, jotka johtivat onnettomuuteen ja halvaantumiseen. Hän toteaa kuitenkin, että halvaantua voi polkupyörälläkin. Onnettomuus on kasvattanut häntä muutenkin ihmisenä.
– Se on opettanut kärsivällisyyttä. Olen myös tehnyt töitä sen eteen. Halusin ennen kaiken heti. Nykyään en pura enää harmitustani muihin. Saatan tarvita apua joltakulta esimerkiksi rappusissa, Lundén kertoo.
Lundén ei myöskään halunnut, että tyttöystävän elämä pysähtyisi hänen vuokseen ja teki vaikean ratkaisun noin viisi kuukautta onnettomuuden jälkeen.
– Olin päässyt sairaalasta, kun jätin tyttöystäväni. En saanut nukuttua kahteen viikkoon yhtään. Kaikki meidän suunnitelmamme olisi mennyt uusiksi. Omasta mielestäni ajattelin hänen parastaan. Pidetään kyllä vieläkin yhteyttä. Erityisesti tyttöystävän isän kanssa, Lundén iloitsee.
Elämänhalu katosi hetkeksi
Lundénin ajama motocrosspyörä ei ollut vakuutettu. Se on vaikuttanut myös taloudellisesti ja aiheuttaa monenlaista stressiä. Se näkyi hänestä ja ihmiset alkoivat olla huolissaan.
– Jossain kohtaa ajatukset lähtivät synkille urille. Aloin miettimään, että ei ole mitään järkeä yrittää suorittaa elämässä mitään. Saatoin alkaa itkemään yhtäkkiä esimerkiksi kylillä ja ihmiset tulivat sanomaan, että ovat huolissaan minusta. Se herätti minut tajuamaan, kuinka paha olo minulla oli, Lundén toteaa.
Lue myös: Riikka, 39, sai viimein toivomansa amputaation – nyt pienen lapsen äidin molemmat sääret on leikattu: "Toivon niin, että pystyn kävelemään ja toimimaan arjessa vapaasti"
Hän haki myös apua pahaan oloonsa ja käy toimintaterapiassa. Pikkuhiljaa ajatukset kääntyivät parempaan suuntaan. Aina ei kuitenkaan jaksa hymyillä. Elämässä on edelleen samanlaista ylös-alasmenoa kuin ennen halvaantumistakin.
– Haluan sanoa, että vaikka en hymyile aina, niin kaikki on hyvin. Joskus on hyvä ja joskus huono päivä. Se olisi samoin, vaikka jalat toimisivat. Stressaan rahasta ja suurentelen helposti mielessäni asioita, Lundén avautuu.
Nyt on elämä edessä
Elämä on asettunut uomiinsa pikkuhiljaa. Lundén asuu yksin eikä seurustele. Hän sai vihdoin oman auton, jolla pääsee yksin liikkumaan ja kauppaan. Lisäksi vanhan ystävän isä otti hänet töihin Ar-Garage nimiseen autokorjaamoon, jossa oli ollut työharjoittelussa useaan kertaan.
Lisäksi Lundén käy fysioterapiassa ja treenaa yläkehon toimivia lihaksia. Siitä tulee myös hyvät fiilikset. Opiskelu ei ole koskaan ollut hänen juttunsa, mutta nyt sekin on muuttunut.
– Aloitan syksyllä opiskelut Hervannan Tredussa piensähköpuolella. Sen jälkeen olisi mahdollista korjata sairaalalaitteita. Valmistuin ennen halvaantumista yhdistelmäajoneuvon kuljettajaksi. Olen aina ollut sitä mieltä, että teen mieluummin töitä, mutta nyt on pakko opiskella, että pääsee töihin, Lundén.
3:11