Itseviha sai Juulian, 22, yrittämään itsemurhaa kolmesti – äidin sanat ja aika pyörätuolissa pysäyttivät: "Älä riko enempää meidän perhettä"

1:14
Katso video: Juulia, 22, yritti itsemurhaa kolmesti – kuntoutuminen jatkuu läpi elämän: "Sain uuden mahdollisuuden elää"

Juulia Huhtala, 22, on yrittänyt tappaa itsensä kolme kertaa. Viimeisen kerran kaksi vuotta sitten. Nyt hän keskittyy kuntouttamaan itseään ja haluaa kertoa tarinansa, jotta edes yksi itsetuhoinen nuori voisi saada siitä toivoa.  

Kaksi vuotta sitten lokakuussa Juulia oli matkalla Kankaanpäähän ystävänsä luokse, kun vuosia piinannut itseviha otti jälleen kerran ohjat. Kesken matkan Juulia päätti, että haluaa kuolla ajamalla autonsa romuksi.

Vaikka Juulialla oli ollut paljon itsetuhoisia ajatuksia viimeisten vuosien aikana, päätös tuli sinä hetkenä yllättäen. Juulia kääntyi tyhjillään olevan rekkakorjaamon pihaan ja ajoi autonsa päin tyhjää rekkaa.

Törmäys tuhosi Juulian auton täysin, mutta ei vienyt hänen henkeään.

– Voi paska, mä oon edelleen elossa, Juulia kertoo ajatelleensa viimeisillä voimillaan.

Hän kuitenkin tajusi heti, että jotakin on pielessä. Jaloissa ei ollut ollenkaan tuntoa ja hereillä pysyminen oli hankalaa.

Yhtäkkiä tuntematon nainen otti häntä kädestä kiinni ja kannustaa pysymään hereillä. He puhuivat Juulialle tärkeistä asioista: pikkuveljestä ja äidistä. Kauniit sanat auttoivat.

– Hän oli kuin enkeli. Se oli tärkeää, että hän piti mua kädestä ja rauhoitteli.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen...

Äidin sanat pysäyttivät 

Juulia kiidätettiin Seinäjoen sairaalaan, josta hänellä on vain vähän muistikuvia. Yhden hetken hän kuitenkin muistaa edelleen tarkasti –kun hän näki äitinsä ensimmäisen kerran onnettomuuden jälkeen.

– Sanoin äitille, että tämä oli tosi huono idea. Musta tuntuu, että olen poikki navan alta. Äiti sanoi, että niin sä vähän oletkin. Älä riko enempää meidän perhettä.

Äidin sanat pysäyttivät Juulian kunnolla ensimmäisen kerran.

Seinäjoen sairaalassa huomattiin pian, että Juulian jalkojen vauriot tarvitsevat vaativampaa hoitoa. Polvi ja reisiluu olivat pirstaleina ja lantio palasina. 

– Aina kun heräsin huusin, että laittakaa minut nukkumaan. Kivut olivat niin kovat.

Juulia vietti teho-osastolla yli kaksi viikkoa. Sairaala-aika oli yhtä pitkää kivuliasta painajaista.

Koko maailman vihaama

Vuosi ennen kolaria Juulialla oli todettu epävakaa persoonallisuushäiriö. Kyseessä on pitkäkestoinen häiriö, jossa ihmisen minäkuva on rakentunut ongelmallisesti. 

Juulian minäkuva oli rakentunut itseinhon ympärille. Vahingolliset ajatukset alkoivat piinata häntä aiempaa enemmän kahdeksannella luokalla, kun Juulian isä kuoli nopeasti levinneeseen keuhkosyöpään.

Onnellinen ja perhekeskeinen lapsuus muuttui syväksi suruksi, vihaksi ja katkeruudeksi.

– Tuntui, että maailmassa ei ollut muuta kuin sitä minun itsevihaani. Olin katkera myös muille ihmisille ja etenkin isälle, että miksi hän jätti meidät. En pystynyt antamaan kellekään anteeksi. Enkä varsinkaan itselleni.

Juttu jatkuu kuvien jälkeen...

Kun Juulia muutti ammattikoulun perässä toiselle paikkakunnalle, ongelmat syvenivät entisestään. Hän ei halunnut päästää äidin uutta miesystävää elämäänsä ja oireili rajusti. Näin myös välit rakkaaseen äitiin olivat katkolla.

Opiskeluaikana Juulia yritti itsemurhaa kahdesti. Ennen kolmatta itsemurhayritystä Juulia oli juuri eronnut poikaystävästään.

– Vaikka päätimme yhdessä, että ero on parempi meille molemmille, olin silti koko maailmalle vihainen, enkä pystynyt käsittelemään tunteitani.  

Viha Juulian sisällä kasvoi ja kaikki purkautui parkissa olleen tyhjän rekka-auton kylkeen.

Nuoren puheet itsemurhasta on aina otettava vakavasti. Tutkimusten perusteella nuoret kokevat vanhempien ja opettajien kanssa keskustelun tilannettaan helpottavaksi.  

Irti katkeruudesta ja vihasta

Viimeisimmästä itsemurhayrityksestä on nyt lähes kaksi vuotta ja sen jälkeen elämä on ottanut uuden suunnan. Äidin sairaalassa kokeman huolen lisäksi myös pikkuveljen reaktiot Juulian sairaalavuoteen äärellä saavat hänet edelleen herkistymään.

– Se oli kova paikka, kun näin miten hän suree. Se herätti. Meillä on pieni perhe ja se on minulle todella tärkeä. En halua enää tuottaa surua perheelleni.

Juulian epävakaata persoonallisuushäiriötä hoidetaan sekä lääkkeellä että terapiakäynneillä.

– Aiemmin mietin usein, että miksi reagoin näin impulsiivisesti. Diagnoosin avulla sain vastauksen siihen, miksi olen tällainen.

Terapiassa Juulia opettelee rautalangasta vääntäen elämää impulsiivisuuden ja itsevihan kanssa. Dialektisen käyttäytymisterapian avulla suhtautuminen itseen on muuttunut paljon.

– Vihassa ja katkeruudessa eläminen on turhaa. Teen edelleen töitä, että pääsen pois opitusta ja automaattisesta katkeruudesta.

Nuori kertoo harvoin itsetuhoajatuksistaan, joten niitä on kysyttävä häneltä suoraan.

Inho muuttui terveeksi itsekritiikiksi 

Vaikka elämä on nytkähtänyt paljon eteenpäin, muistuttavat kehoon piirtyneet arvet ja halvaantunut nilkka onnettomuudesta ja itsetuhoisesta historiasta. Arpien aiheuttamat pitkät katseet uimahallissa ja kävelykepin käyttäminen hävettävät.

Sairaalajakson jälkeen Juulia oli kuusi kuukautta pyörätuolissa. Erityisesti tuo aika oli itsenäisyyteen tottuneelle nuorelle todella hankalaa.

– Oli vaikeaa olla nuori nainen parhaassa iässä, kun en pystynyt tehdä mitään ilman apua. Myös ulkonäköni muuttui radikaalisti, mikä oli itsetunnolle vaikeaa.

Pyörätuolissa Juulia muutti suhtautumisensa elämään ja päätti kuntoutua täysin. Niin henkisesti kuin fyysisesti.

– Olen edelleen kriittinen itseäni kohtaan, mutta terveellä tavalla. Jokainen tekee virheitä, se on inhimillistä.

Tälläkin hetkellä Juulia keskittyy täysillä kuntoutumiseen ja on kehittänyt siitä itselleen intohimon. Hän käy päivittäin kuntosalilla ja viikoittain fysioterapiassa.

– Rakastan kuntouttaa itseäni ja nähdä kuinka tuloksia syntyy.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen...

Vaikka kaikki näyttää nyt hyvältä, Juulia tiedostaa, että kuntoutuminen jatkuu läpi elämän. Kun tummat ajatukset täyttävät mielen, hän palaa muistoissaan elämänsä pieniin onnellisiin hetkiin.

Yksi tällainen oli viime vuonna Juulian syntymäpäivänä. Silloin hän hyppäsi ystävänsä kanssa heti aamulla naku-uinnille lämpimään lampiveteen. Tuolloin hän koki syvää kiitollisuutta siitä, että on yhä elossa.

– Kaikista ihaninta on ollut, kun ystävät ovat sanoneet, että ovat saaneet vanhan, elämänhalua täynnä olevan Juulian takaisin. Olin niin kauan pelkkä varjo siitä. Nykyään keskityn asioihin, jotka ovat hyvin. Ja niitä on paljon!

"Sain uuden mahdollisuuden elää"

Tällä hetkellä Juulia odottaa syksyllä alkavia agrologin ammattikorkeakouluopintoja. Vanhat työt eläintenhoitajana hän on joutunut jättämään, sillä ei onnettomuuden takia kykene niin fyysiseen työhön.

– Sain uuden mahdollisuuden elää, ja otan siitä kaiken irti. Vaikka moni unelma särkyi, sain todella paljon uusia mahdollisuuksia, mitkä eivät tuleet minulle edes aiemmin mieleen.

Lisäksi Juulia toivoo, että voisi tulevaisuudessa toimia kokemusasiantuntijana ja auttaa muita itsetuhoisia nuoria.

– Haluan näyttää, että näinkin rankkojen asioiden jälkeen voi päästä elämään kiinni. Toivoisin, että voisin edes yhtä ihmistä auttaa tämän elämän aikana.

Erityisen tärkeää Juulialle on, että hän on saanut korjattua välinsä äitinsä kanssa. Teinivuosien myrskyt ja katkeruus on nyt takana päin.

– On ollut ihana nähdä, kuinka äitini on saanut mielenrauhan ja pystynyt jatkaa elämää ilman, että minusta tarvitsee kokoajan murehtia ja kantaa huolta. Äiti on sanonut, että on ihanaa, kun hän on saanut oman Juuliansa takaisin.

  • Jos sinulla on itsetuhoisia ajatuksia tai olet huolissasi läheisestäsi, voit soittaa kriisipuhelimeen 09 2525 0111 tai kirjoittaa Tukinettiin.
  • Akuutissa tapauksissa tulee ottaa yhteyttä hätäkeskukseen numeroon 112.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja