Hirvikolarien määrä edelleen laskussa

Vuosituhannen vaihteen jälkeen hirvikolarien määrä on pudonnut alle puoleen. Liikennemäärien 3–4 prosentin vuotuisesta kasvusta huolimatta hirvien aiheuttamat liikennevahingot ovat nyt määrältään jopa alle 1990-luvun puolivälin tason.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos arvioi, että talvehtiva hirvikanta on noin 86 000 hirveä. Tämä tarkoittaa noin 2,9 hirveä tuhatta hehtaaria kohden. Valtakunnalliseksi hirvitalousaluekohtaiseksi tiheystavoitteeksi on asetettu 2–4 hirveä tuhatta hehtaaria kohti.

Kolarien määrä reagoi ilman viivettä hirvikannassa tapahtuviin muutoksiin.

Metsä maistuu

Hirvien aiheuttamat metsävahingot nousivat huimasti lähes 5,3 miljoonaan euroon. Korvaussumma ei kuitenkaan korreloi hirvikannan koon taikka esimerkiksi hirvikolarien määrän kanssa lainkaan, ja syytä metsävahinkojen kasvuun pitääkin hakea osittain muualta. Uuden riistavahinkolain tuleminen voimaan viime joulukuun alussa lienee lisännyt korvaushakemusten määrää, koska uudessa laissa muun muassa vahingon kärsijän ns. omavastuuosuus poistettiin.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat