Kun Suomi alkoi autoistua, huolehtivat ajoneuvojen kunnossapidosta ensin harrastajat. Vastuu huolloista ja korjauksista siirtyi kuitenkin nopeasti yrityksille.
Kun ensimmäiset autot saapuivat Suomeen 1900-luvun alussa, käynnistyi myös autoiluun liittyvän kulttuurin rakentuminen. Nyt autoala työllistää suoraan ja välillisesti noin 120 000 henkilöä. Yli 90 prosenttia henkilöliikenteestä ja noin 70 prosenttia tavaroista kulkee kumipyörillä.
Maan talouselämän läheiset suhteet Pietariin ja ensimmäisen maailmansodan aiheuttama teknologian siirto vauhdittivat autoalan kehitystä 1920-luvulle tultaessa. Hevosvetoinen Suomi alkoi autoistua.
Aluksi arvokkaasta kalustosta huolehtivat harrastajat, mutta portaittain huolto- ja korjausvastuu siirtyi yrityksille. Aiemmin itseopiskelulla sekä kirjekursseilla hankittu ammattikoulutus siirtyi oppilaitosten vastuulle aina yliopistotasoa myöten.
Kalustohuollon pitkäaikaisena kouluttajana toimi Puolustusvoimat. Sotilasinsinöörit olivat autoilun alkuvaiheen merkittäviä kouluttajia, kuten sittemmin myös katsastusinsinöörit.
Resurssien puute ja byrokratia jarrutti autoalan koulutuksen kehitystä. Suunnitelmien toteuttamiselle oli aina jokin este.
Pulaa kaikesta
Autoalan kehittyi sotavuosina teknisesti, mutta koulutusjärjestelmä ei pysynyt uudistusten vauhdissa. Toisen maailmansodan jälkeen koulutuksen resurssien niukkuus vaivasi sekä materiaalisia tekijöitä että opettajakuntaa – kaikista työn edellytyksistä oli pula.
Koulutuksen kehitystä koskevilla päätöksillä ei ollut merkitystä, kun niitä ei voitu toteuttaa.
Alan tärkeäksi kouluttajaksi nousi Ammattien Edistämislaitos (sittemmin AEL), jonka tarjoama koulutus keskittyi 1920-luvulla tuolloin uuteen maataloustekniikkaan, myös autojen ja traktorien korjaukseen. Se myös koulutti vuosina 1922–87 kaikki maamme autokoulujen opettajat.
Ajoneuvojen huollon koulutus oli Puolustusvoimien antamaa kenttäkoulutusta lukuun ottamatta katkolla syksystä 1939 vuoteen 1944 saakka. Sodan jalkoihin jäivät myös Paavo Peron komitean myöhemmin käynnistyneet koulutuskaavailut.
Autoalan koulutus alkoi myös teknillisissä oppilaitoksissa, joista edelläkävijänä toimi Tampere. Sodan jälkeen opiskelijoita olisi ollut, mutta osaavista opettajista oli kova pula.
Autoinsinöörin ja teknikon tutkinnot virallistettiin vuonna 1943. Sitä ennen alalla toimivat valitsivat tittelinsä oman näkemyksensä ja työtehtäviensä mukaisesti.
Alan koulutus laajeni asteittain useisiin teknillisiin opistoihin ja nykyisiin ammattikorkeakouluihin. Autotekniikan erikoistuminen muutti koulutustarpeita nopeasti. Lähes kaikilla suuremmilla autoalan toimijoilla oli omia ammattikoulujaan.
Opiskelijat ajan hermolla
Autotekniikka oli sijoitettu Teknillisen korkeakoulun koneinsinööriosastoon, jossa erikoisopettajavetoinen opetus oli pitkään hajanaista. Ylioppilaskunta oli ajan hermolla: se oli 1920-luvun lopulla avaamassa lentotekniikan opetusta.
Teekkareiden Autokerho järjesti sarjan autoteknillisiä luentoja. Tutkimus ja opetus alkoi TKK:ssa erilaisilla järjestelyillä ja apulaisprofessuurin hoitomääräyksillä, joskin virka vakinaistettiin vasta vuonna 1982. Päätökseen vaikutti osaltaan Uudenkaupungin autotehtaan perustaminen.
Korkeakouluopetuksen malli poikkesi autotekniikan käytännöllisestä opetuksesta – se palveli teollisuuden kehitys- ja suunnittelutarpeita. Oppituoli on kuitenkin poistumassa Aalto-yliopistosta.
Huolestuminen ilman saastumisesta näkyi TKK:n autotekniikan opintosuunnalla jo vuonna 1967. Silloin valmistui diplomityö aiheesta ”Autojen ottomoottorien pakokaasujen kokoomusta koskeva tutkimus”. Vuonna 1971 tehtiin tutkimus ajoneuvodieselmoottorin pakokaasujen puhdistusmahdollisuuksista.
Autoilun aiheuttamat ympäristöongelmat johtivat myös vaihtoehtoisten polttoaineiden etsimiseen. Nykyisin keskiöön nousseita sähköautoja tutkittiin Otaniemessä ja selviteltiin niiden valmistamisen edellytyksiä jo 1970-luvulla.
Perustutkimusta
Kirjan aikaikkuna sulkeutuu 1960- ja 1970-luvuilla. Jatko-osa on luvassa.
Nykänen määrittää kirjansa haastatteluihin ja hyviin arkistolähteisiin perustuvaksi historiatieteelliseksi perustutkimukseksi.
Hän vetää pitkän kaaren, joka alkaa autourheiluun liittyvästä harrastustoiminnasta sekä sota-aikojen poikkeusoloista ja päättyy Uudenkaupungin autotehtaan ja sotilaskulkuneuvojen valmistuksen kansainväliselle tasolle yltävään osaamiseen. Nämä tehtaat ovat itse kouluttaneet osaavat työntekijänsä.
Teos on kattava katsaus siitä miten autoala levittäytyi – joskin hitaasti – kolmitasoisen teknillisen opetuksen järjestelmän kaikille tasoille. Ja samalla myös mainio katsaus tekniikan historiaan laajemminkin.
Kun hevosvoimat syrjäyttivät hevosen – autoalan koulutuksen tarve, synty ja vakiintuminen. Panu Nykänen, SATL ry. 2019.